Kovaa ajoa

Kesälook.

Alkupuoliskoni kesästä vietin kiertotalouskylän lajittelun puolella. Lajittelussa siis erotellaan eri muovilaadut toisistaan ja ne paalataan paaleiksi, jotka voidaan myöhemmin syöttää pesulinjastolle. Eri muovilaatujen tunnistaminen oli ensimmäinen oleellinen homma oppia heti toukokuun alussa, kun työni alkoivat. Onneksi muistisäännöt oli helppo oppia; LDPE on muovipusseja, PP on rahkapurkkeja, HDPE on pesuainepurkkeja ja PET tietenkin juomapulloja. Muovit käyttäytyvät eri lailla ja siksi niitä ei parane sekoittaa keskenään. Esimerkiksi myöhemmin opin, että erityisesti LDPE ja PP muoveja ei missään nimessä saa sekoittaa, koska PPE repeää helposti ja sitä ominaisuutta emme halua uudelle muovipussille. 

Mielikuvani kesätyöstäni oli kesän alussa se, että tulen todennäköisesti siivoamaan aika paljon ja lopun aikaa varmaan vaan valvon tietokoneen näytöltä, että kaikki toimii. Oletukseni osui osittain oikeaan, mutta työ on todellisuudessa paljon muutakin, onneksi. Päivän aikana kyllä siivotaan ja istutaan valvomossa, mutta sen lisäksi lajittelun koneita huolletaan jokaisessa vuorossa säännöllisesti ongelmien ehkäisemiseksi ja kyllä niitä tukoksiakin tulee avattavaksi. Lisäksi syntyviä lajiteltuja paaleja siirrellään trukilla omille paikoilleen tai pesulinjastolle. Suurin yllätys oli se, kun minut opastettiin käyttämään kaivinkonetta. En olisi uskonut ikinä koskevani kyseiseen laitteeseen, mutta nyt sen ajaminen on suht ruutini hommia. Kaivinkoneella siis syötetään lajiteltuja muoveja pesulinjastolle. Lapion varsi on tullut oletusten mukaankin kyllä tutuksi ja lihakset kipeiksi. 

Huoltotöihin kuuluu mm. murskaimen terien säätöä.

Vuorotyö oli jännittävä uusi aluevaltaus myös, kun kesäni Fortumilla aloitin. En ollut ennen tehnyt yövuoroja ja jännitti, pysynkö hereillä ja jaksanko polkea 7km kotiin aamu kuudelta. Onneksi tykkään juoda kahvia ja hommaa riittää ihan yhtä lailla öisinkin, niin yövuorot ovat sujuneet oikein hyvin. Pyöräilykelitkin ovat olleet mitä parhaimmat tänä kesänä, jos vertaa vaikka viimekesään. Pyörän kumikin on puhjennut vain kerran ja kastunut olen ehkä kolmesti.

Jännityksen aihetta antoi myös uusi työyhteisö, johon olin saapumassa. Meidät kesätyöntekijät (6kpl) on ripoteltu tietysti tasaisesti eri vuoroihin eli heitä näkee pääosin vain vuoronvaihdoissa. Työyhteisö koostuu pääosin miehistä ja pakko myöntää, että aluksi vähän jännitti, miten heidän joukkoonsa sopeudun ja miten minut otetaan vastaan. Pelkäsin tietysti kaikkea mitä #metoo -kampanjat ovat viime aikoina tuoneet mediassakin esille, vähättelyä, tytöttelyä tai muuta häirintää. Onnekseni voin sanoa, että mitään kauhukuvistani ei ole käynyt toteen, päinvastoin. Työparini ovat ottaneet minut avoimin mielin vastaan ja olen saanut tehdä kaikkia töitä, ilman, että sitä olisi edes tarvinnut kyseenalaistaa. Meillä on ollut myös oikein hauskaa, vaikka yhteisiä puheenaiheita sai aluksi vähän hakea. Olen oppinut paljon autojen rassailusta, lapsiperhe-elämästä miesten näkökulmasta ja kuullut kauhutarinoita Riihimäestä tauoilla. Yksi tärkeimmistä asioista työpaikalla on mielestäni olla sellainen ilmapiiri, että aina on ok kysyä, jos ei ole varma, ja onneksi täällä on. Aina on voinut kysyä ja siihen on kannustettu. Ja aina on saanut apua ja tyhmillekin kysymyksille on naurettu yhdessä vasta jälkeenpäin. 

Täytyy pitää työkaverit tyytyväisinä mokkapaloilla.

Mainitsin jo tauot, joilla olen kuullut kauhutarinoita Riihimäeltä. Niissä tarinoissa kiteytyy aika lailla kaksi asiaa, mitkä täällä pistävätkin ensimmäisenä silmään; tupakka ja Peltosaari. Järkytyin suorastaan, kun ensimmäisinä kauppareissuinani huomasin kaikkien, lähes kaikkien, ostavan ainakin yhden askin tupakkaa. Tampereella omassa lähipiirissäni, ja ihan katukuvassakin, todella harva polttaa enää, ja siksi ehkä asia pistikin niin kovasti silmääni. Aloin ehkä myös kiinnittämään asiaan eri lailla huomiota, kun aloin näkemään jokaisella vastaantulijalla röökin huulessa. Tai sitten huomio on ihan todellinen, kulttuuri täällä pääkaupunkiseudun rajamaastossa on erilainen. Peltosaari taas, verrattavissa kuulemma Tampereen Hervantaan, on oluen maistelijoiden ja opiskelijoiden lähiö junaradan vieressä, missä itsekin majailen. Selitys halvalle vuokralleni löytyi heti kun ensimmäisen kerran alueelle saavuin, hieman rapistuneita 70-luvun kerrostaloja ja K-marketissa myydään kaljalavat vain kassatiskin alta. Alue on kuitenkin nykyään rauhallisempi kuin se on ollut niin ei ole tarvinnut pelätä vaan olen nukkunut yöni oikein hyvin.

Siinä ehkä päälinmäisiä mietteitä alkukesästäni Riihimäellä. Kuulette vielä ainakin muovin pesusta ja granuloinnista ennen kesän loppua. Nauttikaahan helteistä, täällä ainakin hikoillaan hymyillen!