torstai 9. elokuuta 2018

Vilinää ja vilskettä

Moi taas kaikille!

Kesä on edennyt jo elokuun puolelle, ja töitä on alle kuukausi jäljellä Metsä Groupissa. Tänään kertaan hieman kuulumisia ja summaan kokemustani Metsä Groupissa, sillä tämä on minun viimeinen blogikirjoitukseni.

Ihan ensin palaan vielä alkuperehdytykseen. Sen aikana minulla oli vakituinen trukkikuski valvomassa ajamistani ja kertomassa kaikesta työhön liittyvästä, kuten viiluista ja laitteista. Lisäksi puhuttiin työturvallisuudesta, sillä trukkikuskilla vastuuta on myös muiden turvallisuudesta. Tehtaalla onkin peilejä hieman kaikkialla, jotta ajaessa näkisi aina kulman taakse. Lisäksi trukeissa on sininen valo osoittamassa eteen ja taakse, jotta muutkin alueella liikkujat tietävät trukin saapuvan ennen itse kapistuksen saapumista. Perehdytyksen päätyttyä on aika suorittaa näyttö, joka on noin kahden viikon kuluttua työsuhteen alkamisesta. Näytössä yksinkertaisesti testataan, että työntekijä pystyy tekemään työnsä turvallisesti. Lisäksi työntekijöiltä vaaditaan työturvallisuuskortti, jota varten järjestettiin koulutuksia. Itse kävin koulutuksen jo viime kesänä.

“Varo
trukkia
kuskia”

Mielenkiintoinen havainto kesätyössäni on ollut 5S-toimintamallin hyödyntäminen tuotantoympäristössä. Kerto-tehtaalla, missä työskentelen, on käytössä kyseinen 5S-toimintamalli, joka on varmasti monille hyvin tuttu, jos on opiskellut kestävää tuotantoa. Lyhyesti sanottuna toimintamallilla pyritään kasvattamaan työn tuottavuutta organisoimalla työpiste ja standardisoimalla toiminta. Yllätyinkin suuresti nähdessäni 5S-koulutuksien aikatauluja ilmoitustaululla, sillä ajattelin ensin yritysten enemmänkin soveltavan 5S:n ideaa ja avartavan mieltä, mutta nähtävästi 5S:n toteuttamista on suunniteltu pidemmällekin. Utelin hieman 5S:n vaikutuksista tehtaalla, jolloin sain tietää, että 5S:n avulla pyritään vaikuttamaan tuotantotehokkuuteen, työviihtyvyyteen ja työturvallisuuteen. Varmaan helpoimmin huomattava vaikutus on yleinen järjestys: työkaluille ja muillekin tavaroille on selvästi merkityt tai suunnitellut paikat.

Viilujen kohdalla tilanne on hieman erilainen, sillä työympäristö muuttuu koko ajan, niin kuin viimeksi mainitsin. Viilua saattaa olla välillä todella paljon, jolloin joutuu soveltamaan tilan kanssa. Esimerkiksi vuorosta lähtiessä märkäviilua voi olla paikat täynnä, mutta taas seuraavaan vuoroon tullessa suurin osa on kuivattu ja toinen kuivauskone jo ajettu alas. Siksi minulla onkin tapana tulla aikaisin töihin, jotta kerkeän käveleskellä ja tarkkailla hieman viilutilannetta. Vilinä ja vilske riippuvat myös paljolti viilujen tilanteesta, sillä jos esimerkiksi toinen kuivauskone on jätetty muhimaan, on vähemmän tehtävää.


Rauhallinen yö voiton puolella.
    Taustalla toinen trukeista.
Päällimmäiset fiilikset tähän mennessä ovat hyvät. Kaikenlaista olen tehnyt, ja joka viikko opin jotain uutta työstä, esimerkiksi trukilla uusia kikkoja, jotka helpottavat ja nopeuttavat työntekoa. Välillä tulee myös huomattua kaikenlaisia yksityiskohtia tuotannosta, kuten 5S:n käyttäminen tai käytettyjen suodattimien tyyppi. Ne eivät varsinaisesti vaikuta työhöni, vaan liittyvät enemmänkin kursseilla käsiteltyihin asioihin. 

Kaiken kaikkiaan kesä Metsä Groupilla on ollut antoisa. Työnantajana Metsä Group on ollut ennen kaikkea luotettava ja informoiva: kesätyöntekijöille kerrotaan kaikki tarpeellinen tieto työvuoroista terveydenhuoltoon asti. Työskenteleminen on ollut mukavaa, josta kiitosta täytyy antaa työkavereille. Heidän ansiostaan työilmapiiri on ollut kannustava, ja haasteista on selvitty yhteistyöllä. Uskon, että hyvä työilmapiiri on myös osasyy tehokkaaksi kokemaani tuotantoon. Heti huoltojen jälkeen laitteet käynnistetään ja tuotanto palaa normaaliksi. Yksi Metsä Groupin arvoista – vastuullinen tuloksenteko – näkyy mielestäni eniten jokapäiväisessä toiminnassa, sillä huomiota kiinnitetään varsinkin työntekijöiden turvallisuuteen. Lyhyesti sanottuna koen siis työskenteleväni hyvässä ilmapiirissä ja samalla olevani osa tehokasta tuotantoprosessia.

Näihin kuulumisiin lopettelen viimeisen postaukseni. Kesä jatkuu samaan malliin syyskuun alkuun saakka, jonka jälkeen on taas aika painua koulun penkille ja muuttaa takaisin Tampereelle.
Iltamaisema Immulasta


Konsta kiittää ja kuittaa!
 

2 kommenttia:

  1. Hyvä huomio tuo että trukkikuskeilla on vastuu myös muiden turvallisuudesta. Työturvalisuus yleisesti ottaenkin on yksi tärkeimmistä osa-alueista johon todella tulisi kaikkien kiinnittää huomiota. Ystäväni kertoi että heille on tulossa GWO ART training, he työskentelevät tuulivoima-alalla joten aika riskialttiissa ympäristössä usein menevät. Paljon onnea elämään Tampereella!
    http://www.meriturva.fi/fi/koulutus/tuulivoima-alan-turvallisuuskoulutukset

    VastaaPoista
  2. Saa varmasti olla hyvin koulutettu että voi ajaa esimerkiksi sähkökäyttöistä trukkia. Mukava oli lukea postausta, kiitos siis jakamisesta. Minun poikaani kiinnostaa teollisuudessa työskentely. Kovasti myös nimenomaan tuo trukilla ajo. Tuo on hyvä juttu, että työturvallisuuskortti vaaditaan. https://www.mitsubishi-forklift.fi/tuotteet/vastapaino/s-hk-k-ytt-iset-haarukkatrukit

    VastaaPoista