perjantai 22. elokuuta 2014

Lisää ruostumatonta terästä Torniossa

Hei!

Kesä lähenee loppuaan ja samalla muutto takaisin Tampereelle on koko ajan lähempänä todellisuutta. Kesän aikana olen työskennellyt Outokummun Tornion tehtailla tutkimusharjoittelijana, kuten aiemmista teksteistäni käy ilmi. Tämä teksti onkin YKI:n blogiprojektin viimeinen julkaisu.
Kesän aikana minulla oli kolme pääasiallista tehtävää: sisäisten pelastussuunnitelmien päivitys, kunnossapidon tietojärjestelmän päivitys sekä lämmöntalteenottokattilan investoinnin kannattavuuslaskelma. Kaikissa näissä tehtävissä on ollut todella mukavaa se, että minulla on ollut mahdollisuus toteuttaa asioita paljolti omien mieltymysteni ja työtapojeni mukaan.

Näkymä työpisteeltäni.

Viime viikon perjantaina lähetin vastuualueeni viimeiset pelastussuunnitelmat tarkastettavaksi. Mikäli niiden suhteen ei tule korjattavaa, niin sen tehtävän olen siis saanut päätökseen. Pelastussuunnitelmat olivat mielenkiintoinen tapa tutustua tehtaaseen. Pelastussuunnitelmaprojektin päätti sopivasti se, että kävin kiinnittämässä rakennusten seinille tyylikkäästi uudistetut kartat ensiapu-, hälytys- ja sammutusvälineistä.
Kunnossapidon tietojärjestelmän päivittäminen oli kesän tehtävistäni sellainen, jossa riitti tekemistä niin paljon kuin vain ehdin tehdä. Siitä muodostuikin tavallaan täytetyö, jota tein aina kun en muissa tehtävissäni syystä tai toisesta voinut edetä. KUTI:a päivittäessäni opin lukemaan PI-kaavioita sekä etsimään tietoa välillä hankalistakin paikoista. Lisäksi tutustuin erilaisiin putki- ja instrumenttimerkintöihin ja kävin paikan päällä katsomassa esimerkiksi sitä, miltä joku mittari oikeasti näyttää, ja kuinka se kannattaisi lisätä järjestelmään.
Itseni ja opintojeni kannalta kesän mielenkiintoisin projekti oli kylmävalssaamo 2:n RAP5-linjan hehkutusuunien lämmöntalteenottohankkeen kannattavuuslaskelma, josta jo edellisessä kirjoituksessani kerroin. Tämän suhteen olen tätä kirjoittaessani melko loppusuoralla. Olen tehnyt laskelmistani ja päätelmistäni raportin ja esitelmän. Esittelen aikaansaannokseni tämän blogin julkaisupäivänä. Teen esittelyn jälkeen vielä viimeisiä laskelmia ja selvityksiä, mikäli niille on tarvetta. Töitä minulla on kuun loppuun, joten minulla on aikaa viimeistellä projekti kunnolla.

Kuumanauhan jäähdytystä kuumavalssaamolla.

Kesän aikana olen myös todella hyvin päässyt tutustumaan teräksen tuotantoon käytännössä. Eri työtehtävien myötä olen päässyt samalla tutustumaan muutenkin tehtaaseen. Pääsin myös tutustumaan Tornion Voiman voimalaitokseen, joka sijaitsee Outokummun tehdasalueella ja tuottaa sähköä, kaukolämpöä sekä prosessihöyryä. Pääsen vielä voimalan seisokin aikana tutustumaan kattilaan sisäpuolelta ja näkemään millaisia huoltoja voimalaan vuosittain tehdään.
Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen etenkin siihen, että olen päässyt toteuttamaan työtehtäviäni kesän aikana hyvin paljon omalla tyylilläni. Työtehtäväni ovat olleet mielenkiintoisia ja etenkin lämmöntalteenottoprojektin tiimoilla olen päässyt käyttämään koulussa oppimiani tietoja hyödyksi. Termodynamiikka, lämmönsiirto ja virtausoppi ovat kaikki saaneet oman käyttötarkoituksensa projektin aikana. Olen myös ollut tyytyväinen siitä, kuinka kesäharjoittelijalle on annettu vastuuta ja vapautta soveltaa osaamista.

Tänne kierrättämäsi teräs voi hyvinkin päätyä. Taustalla Tornion Voiman voimalaitos. 

Kesä Outokummulla on ollut opettavainen ja antoisa, mutta syyskuun alusta on aika siirtyä takaisin koulun penkille.

Kiitokset lukemisesta!
Markku Ylönen

torstai 14. elokuuta 2014

Ympäristötyötä Finaviassa 2


Sitten viime kirjoitukseni olen saanut valmiiksi ensimmäisen version jätehuolto-ohjeesta kaikille lentoasemille. Ohjeessa on taulukkona, mitä jätteitä milläkin kentällä lajitellaan erikseen ja kuvaus kustakin jakeesta. Taulukkoon merkitään myös kaikki jätteenkeräyspisteet jaekohtaisesti sekä kootusti kartalle. Näiden lisäksi taulukkoon kirjataan jätteen kuljettaja, vastaanottaja ja tyhjennysväli. Taulukon päivittäminen voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta tietojen onkiminen eri lähteistä vie yllättävän paljon aikaa.

Ohjeluonnoksia laatiessani keskityin siis selvittämään useamman lähteen perusteella, mitä jätteitä kullakin lentoasemalla tällä hetkellä lajitellaan mutta pidin myös silmällä, miten lajittelua kannattaisi tehostaa. Jokainen lentoasema raportoi vuosittain jätetietonsa meille koko konsernin ympäristöyksikölle. Ympäristöyksikössä selainpohjaisen raportointilomakkeen tietoja täydennetään jätetyyppi- ja hyödyntämiskoodeilla. Täydennetyt jätetiedot toimitetaan yhdessä muiden raportoitavien ympäristötietojen kanssa yksiköstämme Ympäristöhallintoon ja lentoasemien valvontaviranomaisille eli kuntien ympäristönsuojeluyksikköihin ja alueellisiin ELY-keskuksiin. Ympäristölupapäätöksissä on lueteltu asiat, jotka viranomaisille on raportoitava. Lista on melkoisen pitkä. 

Kuten ehkä kertomani perusteella voi arvatakin, olen kesän mittaan oppinut arvostamaan hyvää raportointia, toimivia raportointijärjestelmiä ja ennen kaikkea käteviä tiedonkäsittelyohjelmia. Niin kuivakoilta kuin nämä asiat kuulostavatkin, niin viimeistään siinä vaiheessa, kun toiminnan jatkuvuus edellyttää tietojen raportointia, järjestelmistä ja niiden kehittämisestä tulee yllättävän kiehtovia aiheita.

Nyt työstän ensimmäisiä luonnoksia jätehuolto-ohjeista eteenpäin. Odotan, että saan kommentteja lentoasemien ympäristövastaavilta, jotka ovat yleensä kunnossapidon tai lentoaseman päälliköitä. He auttavat täydentämään  taulukkoni ja vastailevat kysymyksiini lajittelun kehittämisestä.

On ollut ilo huomata, kuinka vastaanottavaisesti lentoasemien edustajat suhtautuvat työhöni. En tiedä, olenko turhan pessimisti mutta kaksi kesää jäteaseman työntekijänä antoi kuvan ainakin useiden pienten rakennusyritysten jätehuoltonäkemyksistä. Toisaalta kylmä suihku opetti, mihin asioihin kannattaa panostaa, jos haluaa saada kiireiset ihmiset lajittelemaan. Uskallan väittää, että ainakin johdon sitoutumisella on suuri merkitys. Työntekijöiden pitää kokea, että heidän panostustaan arvostetaan ja lajittelun pitää olla helppoa sekä vaivatonta.

Lentoasemakohtaisten jätehuolto-ohjeiden lisäksi päivitän kaikille lentoasemille tarkoitetun Kenttäkunnossapidon ohjeistuksen eli KeKO:n ympäristöosiota. Ympäristöosiossa kerrotaan jätehuollon normeista ja esimerkiksi jätepisteiden vaatimuksista. Ohjeistus on päivitettävä, koska jätelaki ja -asetus uudistuivat ja sen myötä muun muassa osa termeistä ja jätehuollon toimijoiden tehtäväjaosta muuttui. 

Suurin suoraan Finavian toimintaan vaikuttava muutos liittyy siirtoasiakirjavelvoitteseen. Tietyistä jätetyypeistä kuten rakennus- ja purkujätteestä sekä eri kaivojen lietteistä on jätteen haltijan laadittava siirtoasiakirja. Sen avulla pyritään varmistaan luotettava ja vastuullinen jätehuoltoketju. Siirtoasiakirjaan merkitään tarpeelliset tiedot valvonnan ja seurannan kannalta. Kirjoitan KeKO:on  siirtoasiakirjan laatimisen periaatteet ja laadin liitteksi valmiin pohjan siirtoasiakirjasta. On mielenkiintosita päästä näkemään, kuinka tälläinen toimintatapamuutos jalkautetaan näinkin isossa ja useita toimipisteitä omaavassa organisaatiossa. 

Kenties mieluisimpia työtehtäviäni ovat olleet lentoasemilla vierailut. Tähän mennessä olen vieraillut Tampere-Pirkkalan ja Malmin lentoasemilla. Parin päivän päästä lähden oikein minikiertueelle, kun käyn samalla reissulla Turussa ja Porissa. Elokuun loppupuolella vierailen vielä Oulussa. Tampereen reissun tein junalla ja busilla, Ouluun lennän ja muuten liikun Finavian yhteiskäyttöautolla.

Malmin lentoasemalla on hyvin monipuolista kalustoa



Pidän vierailuista, koska niillä pääsee oikeasti tutustumaan lentoaseman toimintaan, kun muuten luen lähinnä asiakirjoja ja teen niistä päätelmiä. Vierailuilla tekemiäni havaintoja voin usein soveltaa muihinkin kuin kyseiseen lentoasemaan. On toki myös virkistävää työskennellä välillä muualla kuin omassa työhuoneessa ja ennen kaikkia tutustua uusiin ihmisiin. On myös palkitsevaa päästä auttamaan muita.



Malmilla suurin osa jätteistä kerätään kuvan jätepuristimeen
Toivottavasti näistä kahdesta blogi-tekstistäni on ollut iloa teille lukijoille. Kirjoitukseni ovat keskittyneet jätehuoltoon, mutta jos lentoliikenteen ilmastovaikutukset kiinnostavat, suosittelen vierailemaan osoitteessa www.lentoliikennejailmasto.fi. Kuulen mielelläni kommentteja ja voin kertoa lisää kokemuksistani lokukuussa, kun  WTC:n sijasta minut löytää taas killasta.

-Laura

torstai 7. elokuuta 2014

Tarjousvalmistelua aasialaisen yhteistyökumppanin kanssa ja työmatkalle Pietariin

Moi!

Onpas kesä vierähtänyt nopeasti! Kesätöitä on jäljellä enää reilu kolme viikkoa, jonka jälkeen Tampere ja koulu taas kutsuvat. Sitä ennen on kuitenkin luvassa vielä monia kiinnostavia työtehtäviä Fortumilla. Tuntuukin siltä, että juuri kun alkaa päästä hommaan kunnolla kiinni ja pääsee mielenkiintoisiin projekteihin mukaan, joutuukin jo lähtemään takaisin koulunpenkille. On hienoa, miten paljon vastuuta kesätyöntekijällekin annetaan. Tämän lisäksi työkaverit ovat tehneet kesästäni todella hienon! On mahtavaa joka aamu mennä toimistolle, missä työilmapiiri on mitä mahtavin! Ei voi muuta sanoa, kuin että kolme kuukautta on melko lyhyt aika…



Aurinkoinen ilma ruokatunnilla pisti hymyilyttämään
Heinäkuussa toimistolla oli todella hiljaista siinä mielessä, että yli puolet toimiston väestä oli lomalla. Hiljaista ei kuitenkaan työmäärän puolesta ollut, koska sain paljon työkavereidenikin hommia hoidettavakseni heidän lomansa ajaksi. Jatkoin jo kesän alussa alkanutta voimalaitosten käytön ja kunnossapidon prosessikehitystä ja tämä projekti jatkuukin minun osaltani koko kesätyöni loppuun asti. Tämän projektin tiimoilta lähden projektitiimin kanssa ensi viikolla Pietariin muutamaksi päiväksi asiakastapaamiseen. On hienoa saada tarkempaa käsitystä asiakkaan tarpeista ja nykyisistä toimintatavoista, jotta voimme jatkaa prosessikehityksen vientiä tarvittavaan suuntaan. Tällä viikolla olemme käyneet sisäisessä palaverissa läpi ensi viikon asiakastapaamisen agendaa sekä kartoittaneet projektin nykytilannetta.
Pääsin myös heinäkuun aikana mukaan kansainvälisten käyttö- ja kunnossapitotarjousten valmisteluun. Olen ollut mukana useissa puhelinkonferensseissa ja saanut kokemusta, kuinka aasialaisen yhteistyökumppanin kanssa neuvotellaan sopimusten laajuutta ja kuinka isojen mittakaavojen tarjouksia lähdetään tekemään. Tämän lisäksi olen valmistellut projektin käytännön asioita aasialaisen yhteistyökumppanin kanssa ja saanut lisää tuntumaa kansainvälisestä työskentelystä.  Olen tehnyt myös tiivistä yhteistyötä Iso-Britannian toimistomme väen kanssa.  Sain myös vastuulleni  selvittää käyttö- ja kunnossapitoprojektin kohdemaan Suomen suurlähettiläältä käytännön asioita mahdollisuuksista työskennellä kohdemaassa.
Tämän lisäksi autoin heinäkuun aikana osastomme Hydro-tiimiä vesivoimalaitoksen kunnostusprojektin kanssa ja laadin tarvittavia lisäselvityksiä nykytilaselvityksen muodossa. Oli todella hienoa saada kosketusta myös vesivoimaprojekteihin nyt työn kautta, koska vesivoima-aiheisia kursseja ei ole kovinkaan tarjolla TTY:llä.
Nettisivu-uudistusta on myös saatu huimasti eteenpäin. Sisältö alkaa olla valmiina käyttö- ja kunnossapitoratkaisujen osalta ja muitakin esitteitä ja dokumentteja olen tehnyt uudistusta varten.
Viime viikko vierähtikin poissa toimistolta. Esimieheni oli jo keväällä luvannut minulle tuon kyseisen viikon vapaaksi Jyväskylän MM-rallia varten. Tämä kertoo mielestäni paljon yrityksen joustavuudesta ja arvostinkin paljon, että sain kyseisen viikon vapaaksi. Ja eipä ollut turha vapaaviikko, koska maaliin tultiin!
Elokuun aikana valmistelemme vielä tulevia ENERGIA 2014 -messuja, jotka järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 28.-30.10. Minut voi bongata siellä Fortumin ständiltä tuona aikana ja siellä saa tulla kyselemään lisää kesätöistäni ja yleisestikin Fortum Power Solutionsin tuotteista ja palveluista. Nähdään siellä!
Mukavaa loppukesää!
Terkuin
Ada

torstai 31. heinäkuuta 2014

Kaukolämmön tuotantoa Keski-Suomessa: part 2

Morjesta!

Ensimmäisenä on kiitettävä kaikkia YKI:läiset kesäduunissa 2014 –blogin lukijoita! Blogi on ollut tähän mennessä onnistunut ja saavuttanutkin jo lähes 2800 katselukertaa. Mahtavaa!

Omalta osalta kesä alkaa olla reilusti jo voiton puolella.  Töitä takana Elenia Lämmön palveluksessa 9 viikkoa ja edessä vielä 4 viikon loppurutistus, kun työsopimukseni päättyy 31.8. Nyt tätä tekstiä julkaistessani vietän viikon mittaista kesälomaa. On ollut hieno asia, että firman puolesta on onnistunut viikon mittainen paussi työrupeamaan, ja ajankohtakin saatu sovitettua omien toiveideni mukaan. Monella taitaa alkukesän kylmät kelit olla jo unohtuneet lämpimän heinäkuun ansiosta, mutta kaukolämpöyhtiölle kylmät kelit ovat hyvässä muistissa alkukesän keskimääräistä suuremman lämmön tarpeen vuoksi. Laukaan lämpölaitoksen valvomossa on pystynyt seuraamaan, kuinka laitoksella on tuotettu vähemmän kaukolämpöä kelien lämmetessä.

Sitten viime blogitekstini kesäkuun lopun ja heinäkuun alkupuolen työpäivät ovat pääsääntöisesti sujuneet Laukaan lämpölaitoksella päivittäisissä huolto ja kunnossapitotoimissa sekä vuosihuollossa auttaessa.  Laukaassa vuosihuollon kohteena on ollut laitoksen kahdesta kiinteän biopolttoaineen kattilasta vanhempi 5 MW:n Vapor, jonka sisällekin olen muutamana päivänä päässyt hikoilemaan ja irroittelemaan 30-40 kg painavia arinarautoja ja vaihtamaan liikkuvien arinarautojen alle niiden kulumista estäviä aluslevyjä. Työpäiviin on myös mahtunut esim. pienempien lämpökeskusalueiden ruohonleikkuuta, hakkeen ja kuoren työntelyä polttoainesiiloon kauhakuormaajalla, muuttohommia Elenia Lämmön Jyväskylän konttorilla sekä eräänä perjantai-iltapäivänä saunalauttailua Jyväsjärven aalloilla.




Saunalauttailua Jyväsjärven aalloilla
Sen lisäksi, että kesä on laitosten vuosihuoltojen aikaa, on kesä myös parasta aikaa lämpöliiketoiminnassa toteuttaa investointeja lämpökeskuksiin ja laajentaa kaukolämpöverkkoa. Laukaassa työpäivien aikana on voinut seurata ulkopuolisen urakoitsijan työskentelyä, kun Laukaan polttoainesiiloa ja hakepihaa laajennetaan ja uudemmalle KPA-kattilalle rakennetaan oma polttoainekuljetin. Hakepihan aidanreunuksia ja päällisiä onkin päässyt puhdistelemaan hakekasoista vanhan aidan purkamisen ja uuden rakentamisen tieltä.  

Omalta kannaltani mielenkiintoisempi projekti, jossa olen päässyt vähän myös olemaan mukana, on ollut pienen 1 MW:n suuruisen pellettilämpölaitoksen rakentaminen Jyväskylään Puuppolaan vanhan raskasöljykattilan tilalle. Olin mukana seuraamassa ja dokumentoimassa valokuvin laitoksen toimittajan suorittamaa lämpökeskuskontin paikalleen nostoa sekä tarkastamassa, että laitoksen laitteista löytyi asianmukaiset automaatiojärjestelmän positiointitunnukset.  Lämpölaitoksen rakentamisen seuraaminen antoi itselle hyvän kokonaiskuvan siitä, mitä vaiheita tällaiseen rakentamisprojektiin liittyy ja mitä seikkoja ja viranomaisvelvoitteita tulee ottaa huomioon.

Lämpökeskuskontin paikalleen nostoa Jyväskylän Puuppolassa.

Viimeiset reilu pari viikkoa olen työskennellyt suurimmaksi osaksi Elenia Lämmön uuden kaukolämpölaitosten kunnossapito-ohjelman parissa. Työtehtävänäni on rakentaa Laukaan lämpölaitoksesta ja muutamasta pienemmästä lämpölaitoksesta valmiisiin Excel-taulukkopohjiin loogiset hierarkiarakenteet laitosten eri järjestelmistä, esim. savukaasujärjestelmä, ja lisätä järjestelmien alle niihin kuuluvat päälaitteet, esim. savukaasupuhallin. Päälaitteiden alle on tarkoitus kasata mahdollisimman paljon tietoja laitteista ja niiden osista, kuten laitteen tai osan tyyppitiedot, suoritusarvot, ym.. Muodostan siis uuteen kunnossapito-ohjelmaan sähköistä tietokantaa laitos- ja laitetiedoista. Haastetta tehtävässä riittää varsinkin vanhempien laitosten parissa, joista aikaisempi 30 vuotta vanha dokumentaatio löytyy ainoastaan paperisessa muodossa tai laitetiedot selviävät ainoastaan paikanpäältä laitteen kyljestä katsomalla. Laitoshierarkioita rakentaessa ja laitetietoja kerätessä PI-kaaviot ja koneenosapiirustukset ovat tulleet tutuiksi. PI-kaavion lukeminen alkaakin jo sujua suhteellisen hyvin! Kunnossapitojärjestelmän kanssa työsarkaa tulee riittämään varmasti koko loppukesäksi, koska käytännössä mitä enemmän laitoksilta saadaan ajantasaista tietoa kerättyä sähköiseen järjestelmään, sitä paremmin se palvelee käyttötarkoitustaan kunnossapidon hallinnassa.

Tietojen keruuta kunnossapito-ohjelmaa varten

Vaikka töitä on vielä jäljellä nelisen viikkoa voin tähän mennessä todetta, että kaukolämpölaitokset on ollut mitä oivallisin kesätyöympäristö voimalaitoksista kiinnostuneelle energia-alan opiskelijalle.  Lämpökeskusten järjestelmät ovat suurilta osin samoja, mitä isoissa chp-laitoksissa, mutta pienemmän mittakaavansa ansiosta järjestelmien toiminnat on ollut helppo omaksua ja saada hyvä kokonaiskuva esimerkiksi voimalaitoksen laitteiden toimintaperiaatteista, automaatiojärjestelmän toiminnasta, polttoainelogistiikasta tai energialiiketoiminnasta ylipäätään. Monet asiat ovat konkretisoituneet ja nyt myös ymmärrän, miksi energiatekniikan opiskeluihin kuuluvat pakolliset kurssit ohjelmoinnin ja automaation puolelta. Niiden puolien ymmärryksestä on ollut jo nyt apua omissa kesätöissäni! Vaikka työ on ollut antoisaa oman alan hommissa Elenia Lämmöllä, kyllä sitä jo odottaa koulun alkua innolla ja sen mukanaan tuomia muutaman tunnin vartin yli viittä myöhempiä herätyksiä ja 800 metrin koulumatkoja 62 kilometrin työmatkan sijaan.

Hyvää loppukesää ja tsemiä kaikille töissä oleville loppurutistukseen ennen koulujen alkua.


-Ilari

torstai 10. heinäkuuta 2014

Ruostumatonta terästä Torniossa



Hei!

Olen tämän kesän töissä Outokummun Tornion terästehtaalla teknisten palvelujen osastolla. Tehtävänimikkeeni on tutkimusharjoittelija. Ensimmäiseksi kerron siitä minkälainen yritys Outokumpu on, toiseksi esittelen hieman omia työtehtäviäni ja sitä mitä olen oppinut ja viimeisenä kerron elämästäni ja asumisestani kesäisessä Torniossa.

Outokumpu Oyj kokonaisuudessaan työllistää yli 12000 ihmistä ympäri maailmaa, joista Tornion tehtaalla työskentelee vähän yli 2000. Outokumpu tuottaa useaa eri ruostumatonta teräslajia tehtaillaan ja on yksi maailman merkittävimmistä tuottajista alallaan. En erittele tarkemmin koko konsernin tuotantoa tässä blogissa, siinä menisi kuitenkin valtavasti aikaa näin suuren yrityksen ollessa kyseessä. Näistä asioista voi kuitenkin lukea esimerkiksi yrityksen verkkosivuilta.
 
Ilmakuva Tornion tehtaiden alueesta kesäkuulta 2013.

Outokummun Kemin kromikaivos on EU-alueen ainut kromikaivos. Sieltä kaivettu ja rikastettu kromi tuodaan parinkymmenen kilometrin päähän Outokummun Tornion tehdasalueelle. Siellä kromirikaste päätyy ferrokromitehtaalle ja sitä kautta terässulatolle. Suurin osa teräksestä tulee kierrätysteräksestä. Terässulatolla teräksestä poistetaan ylimääräiset aineet ja siihen lisätään muun muassa ferrokromia, nikkeliä ja muita aineita riippuen halutusta teräslajista. Terässulatolla valmistetut aihiot viedään kuumavalssaamolle, jossa niistä valssataan teräsnauhaa. Kuumavalssattu teräsnauha käsitellään kylmävalssaamolla, jonka jälkeen teräs on valmista ohutta nauhaa.

Kaikkeenhan tähän kuluu valtavasti energiaa, vaikka Outokumpu onkin tonnimäärään suhteutettuna maailman energiatehokkain terästehdas. Myös Kemin kaivoksen läheisyys tehtaaseen on ainutlaatuinen järjestely sillä kromirikasteen kuljetusmatka jää todella lyhyeksi, omalta osaltaan vähentäen kokonaispäästöjä. Outokummun Tornion tehdas onkin Suomen suurin yksittäinen sähkönkuluttaja. Tämän vuoksi Outokummulla riittääkin töitä myös energia-alan asiantuntijoille.
 
Kävin myös tehdaskierroksella tutustumassa tehtaaseen. Kuvassa AOD-konvertterin panostus.

Seuraavaksi pari sanaa siitä mitä minä olen viimeisen reilun kuukauden tehnyt. Minulla on tämän kesän aikana ainakin kolme erilaista työprojektia, joita teen melko pitkälti rinnakkain. Päivitän teknisten palvelujen sisäistä pelastussuunnitelmaa, liitän kohteita ja teen ennakkohuolto-ohjelmia kunnossapidon tietojärjestelmään sekä teen kustannus- ja kannattavuusarviota kylmävalssaamo 2:n lämmöntalteenottokattilainvestointiin. Toimisto minulla on vedenkäsittelylaitoksen tiloissa, joten vesihuoltopuolen asiatkaan eivät jää pimentoon.

Eniten olen tähän mennessä päivittänyt pelastussuunnitelmaa. Sen parissa olen muun muassa kiertänyt kaikki minulle kuuluvat alueet läpi sammutus- ja ensiapuvälinekarttojen kanssa ja päivittänyt kartat ajantasaisiksi yhdessä dokumenttien hallinnan kanssa. Pelastussuunnitelmien päivityksessä olen päässyt tutustumaan tehdasalueen joihinkin osiin todella yksityiskohtaisesti. Pelastussuunnitelmien kanssa pääsee myös miettimään sitä, mikä on olennaista onnettomuus- ja vaaratilanteiden kannalta. Kyllä niistä turvallisuusjohtamisen peruskursseista on näköjään hyötyäkin.

Kunnossapidon tietojärjestelmään olen lisännyt vedenkäsittelylaitokseen liittyviä putkistoja, venttiilejä, pumppuja ja mittareita. Järjestelmän avulla laitteille ja koneille voidaan tilata huoltoja ja määrittää ennakkoon esimerkiksi säännöllisiä huolto- ja tarkistuskierroksia. Outokumpu tuottaa talousveden, suolattoman veden ja paloveden itse. Talousvettä toimitetaan myös Tornion kaupungin vesijohtoverkkoon.
 
Täällä esisaostetaan vettä flotaatiosuodatuksen avulla.

Eniten omaan osaamisalueeseeni liittyvä työtehtävä on kylmävalssaamo 2:n eli RAP5:n hehkutusuunien savukaasujen lämmöntalteenottokattilan kustannus- ja kannattavuusarvio. Sen suhteen olen tähän mennessä tutustunut kirjallisuuteen sekä alustaviin suunnitelmiin ja arvioinut putkistomitoituksia. Vuotuisen säästöpotentiaalin ja investointikustannusten sekä muiden kustannusten avulla lasken takaisinmaksuajan investointiin, jolloin selviää onko investointi kannattava. Perusideana on siis laskea uunin savukaasujen loppulämpötilaa alemmaksi, ja käyttää talteenotettu energia hyödyksi tehtaan prosessihöyryjärjestelmän avulla.

Asuminen Torniossa järjestyi melkoisen kivuttomasti. Täältäpäin kotoisin olevan tyttöystäväni vanhemmilla on vanha talo uuden talonsa vieressä vielä purkamattomana, joten muutimme siihen kesäksi asumaan. Asumme noin 35 kilometrin päässä Outokummun tehtaasta maalla, joten kaupunkilaiselle asumisympäristö on virkistävällä tavalla poikkeava. Löysimme kesäksi alivuokralaisen Tampereen asuntoon, joten meidän ei tarvinnut täyttä muuttoa tehdä.

Outokummulla tuntuu että pääsee näkemään paljon sitä, miten asiat tehdään isolla skaalalla. Insinöörin silmää miellyttävät tietenkin siihen vaadittavat isot koneet. Työtehtäväni ovat olleet mielenkiintoisia ja pikkuhiljaa tuntuu siltä, että niihin on jo päässyt sisäänkin. Alkuun oli vaikeaa hahmottaa terästuotannon kokonaisuutta ja sitä omaa pientä siivua mikä tänä kesänä minulla on, mutta pala kerrallaan kuva selkeytyy. Kesän lopussa osaan kertoa jotain tarkemminkin, seuraava julkaisupäiväni on 21.8.

Hyvää ja lämmintä kesää kaikille!

-Markku

torstai 3. heinäkuuta 2014

Ympäristötyötä Finaviassa



Moi!
Aloitin Finavian ympäristötiimissä harjoittelijana toukokuun alussa, ja pestini jatkuu aina syyskuun loppuun asti. Sain kesätyöpaikan varsin tavanomaisella tavalla täyttämällä netissä hakemuksen ja olemalla aktiivinen rekrytoinnin aikana. Aiempi työkokemukseni jäteasemalta ja lajittelututkimuksen parista olivat varmasti valttikorttejani.

Alkuun muutama sana Finaviasta. Finavia on valtion omistama yhtiö, joka ylläpitää ja kehittää 25 lentoasemaa Suomessa ja koko maan kattavaa lennonvarmistusjärjestelmää. Finavia vastaa esimerkiksi matkustajien ja matkatavaroiden turvatarkastuksista ja kiitoteiden kunnossapidosta.

Lentoasemat jaetaan päälentoasemaan eli Helsinki-Vantaan lentoasemaan ja muihin eli verkostolentoasemiin. Finavia on yritys, joka ei saa valtiolta taloudellista tukea, toisin kuin monet luulevat. Varat lentoasemien ylläpitoon saadaan palveluiden myynnistä saatavista tuloista, valtaosin Helsinki-Vantaan tuotoista. 
 
Turvallisuus ohjaa kaikkea toimintaa Finaviassa. Yhtiön tavoitteena on edistää yhteiskunnan kilpailukykyä, liikkumista ja kansainvälisyyttä. Tähän pyritään tarjoamalla matkustajille ja lentoyhtiöille turvallisia, laadukkaita ja kustannustehokkaita lentoliikennepalveluita. Myös ympäristö- ja yhteiskuntavastuun kantaminen on keskeinen osa yhtiön jokapäiväistä toimintaa.

Itse toimin konsernipalveluiden Tekniikka ja ympäristö –palvelun Ympäristöyksikössä. Kymmenhenkisen yksikön ja tiimiin lisäksi kuuluvan Helsinki-Vantaan vesienhallintapäällikön tehtäväkenttä on hyvin laaja. Ympäristöasiantuntijat laativat kaikkien lentoasemien ympäristölupahakemukset ja hoitavat niihin liittyvän raportoinnin ja seurannan. Myös meluun ja ilmapäästöihin liittyvät asiat kuuluvat tiimillemme. Omaa pääainettani eli vesi- ja jätehuoltotekniikkaa lähimmäksi liippaavat vastuualueet vesiensuojeluun ja pilaantuneisiin maihin liittyen sekä tietysti jätehuolto.

Kesätyöni päätavoitteena on kartoittaa mahdollisimman monen verkostokentän jätehuollon nykytila ja kehitysmahdollisuudet. Työpäiväni koostuvat eri asiakirjojen kuten ympäristölupapäätösten, jäteraporttien ja kunnallisten jätehuoltomääräysten läpikäynnistä sekä jätehuoltoon liittyvien ohjeiden kirjoittamisesta. Eri lähteistä saamieni pohjatietojen perusteella päivitän lentoasemien jätehuoltosuunnitelmia, joissa on muun muassa lueteltu, mitä jakeita lentoasemalla kerätään ja mitä jätettä mihinkin jakeeseen kuuluu.

Yksi suurimmista matkustajilta turvatarkastuksessa poistettavista jätejakeista on sytyttimet. Esimerkiksi Tampere-Pirkkalan lentoasemalta niitä kertyy vuodessa yli sata kiloa.
Lentoasemakohtaisten jätehuoltosuunnitelmien lisäksi laadin kaikille lentoasemille yhteisiä ohjeita. Tähän mennessä olen valmistellut ohjeistusta vaarallisten jätteiden lajittelusta ja jätelain uudistumisen myötä voimaanastuneesta siirtoasiakirjavelvoitteesta.

Jätehuoltoa säätelevät monet lait, asetukset ja viranomaismääräykset. Kaikkien säännösten, työturvallisuuden ja käyttäjäystävällisyyden yhdistäminen ei ole aivan yksinkertaista. Sen lisäksi, että ohjeissa huomioidaan kaikki tarpeellinen, pyrin tekemään niistä selkeitä ja ytimekkäitä, jotta niitä myös luettaisiin.

Varkauden virkistysmaja
Mielenkiintoisen ja haastavan työn lisäksi olen päässyt nauttimaan Finavian monipuolisista henkilöstöeduista. Etenkin liikunnasta pitäville työntekijöille on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja kursseja. Toukokuussa osallistuin uinnintekniikkakurssille ja heinäkuussa menen tutustumaan SUPpailun ja purjelautailun saloihin. Juhannuksena kävin mökkeilemässä Varkaudessa Finavian virkistysmajalla.


Tässä olivat alkukesän kuulumiseni. Seuraava blogikirjoitukseni julkaistaan 14.8. Sitä ennen voit käydä tutustumassa lentoliikenteen ympäristövaikutuksista kertovaan sivustoon www.jarkevaajoukkoliikennetta.fi.

-Laura