Tarkastajan loppuraportti

Viimeinen blogikirjoitus, viimeinen työpäivä. Tänään olen ollut Vapolla töissä ympäristötarkastajana kolme kuukautta. Kesä on hurahtanut ohi nopeasti, tuntuu, että vastahan pääsin alkuun.

Olen päässyt Vapolla soveltamaan useita ympäristötekniikan DI-opinnoissa oppimiani asioita, kuten pH- sekä vesinäytteen ottoa. Myös syvempi tieto vesinäytteen analyysitekniikoista on auttanut. Ympäristöala on tullut entistä läheisemmäksi, kun on päässyt näkemään ympäristölupien konkreettista soveltamista hakuprosessista käsittely-, hyväksymis- ja soveltamisvaiheisiin. Lakipykälien tankkaus luennolla on löytänyt merkityksensä, kun voi itse arvioida, miten ympäristönsuojelulaki toteutuu ympäristölupien muodossa.

Pintavalutuskenttää penkalta kuvattuna jako-ojan kohdalta. Huh hellettä!

Ympäristötarkastajan työtä voisin suositella kesätyöksi kaikille, jotka ovat hyväkuntoisia ja itsenäisiä luontoihmisiä. Kävelyä on kertynyt useita kymmeniä kilometrejä suolla säässä kuin säässä. Eivät edes paahtavat helteet eivätkä tämän kesän tulvia aiheuttaneet rankkasateet ole estäneet tarkastuksia ja näytteenottoja. Oikea varustus ja kunnolliset eväät ovat auttaneet jaksamaan raskaissakin työolosuhteissa. Yksin työskentely maastossa ei ole pelottanut minua, päinvastoin, olen nauttinut työn itsenäisyydestä.

Sadekuuro lähestyy tarkastajaa.

Ympäristötarkastajan työssä olen päässyt myös nauttimaan lukuisista sivueduista, jotka voisin tiivistää lyhyesti näin: parhaat tarkastajakaverit ja mahtava Suomen luonto. Silloin tällöin on suon laidalta poimittu mesimarjoja, vadelmia, mustikoita, hilloja, juolukoita, lillukoita ja jopa pari variksenmarjaa (hyi). Haukkasuolta on myös bongattu iso ruskea haukka (enempää en ilman laseja erottanut).

Turvesuon laidalla oli maailman paras vattupaikka!

 Näin kesän lopuksi voin sanoa, että olen tuntenut oloni kotoisaksi tässä työssä. Työni on vahvistanut näkemystäni siitä, että haluan tulevaisuudessa työskennellä luonnonläheisessä ympäristöalan tehtävässä. Näillä sanoilla jätän jäähyväiset pohjoiselle ja Oululle ja lähden takaisin tuttuun Tampereen Hervantaan.

Leija Lahtinen

Kirjoittajaesittely, Leija Lahtinen: Kesä turvesuolla

Keskikesän lämpimät ja itikkaiset terveiset teille kaikille lukijoille täältä pohjoisesta päin!

Olen Leija, 25, ja valmistumiseni ympäristötekniikan diplomi-insinööriksi häämöttää jo horisontissa. Muutin Tampereelle Oulusta aloittaakseni ympäristötekniikan opiskelut TTY:llä vuonna 2012. Siihen mennessä olin ehtinyt jo kokeilla yhtä sun toista, mutta ei nyt mennä siihen. YKIltä löysin parhaat ystävät ja suurenmoisen teekkarikulttuurin, mikä edesauttoi minun jäämistäni Tampereelle pienistä opintosuuntauksen löytämisvaikeuksista huolimatta.

Ympäristötekniikka valikoitui pääaineekseni vasta aivan loppumetreillä. En ole käynyt opintojani minkään suunnitelman mukaisesti, mutta olen nyt neljän täyden opiskeluvuoden jälkeen lähes valmistumispisteessä. Olisin voinut jatkaa opintoputkeani ja valmistua mahdollisimman nopeasti, mutta näin tärkeämmäksi työllistymisen ja oman motivaationi kannalta koettaa hankkia omaa alaa vastaavan työpaikan yritysmaailmasta.

Vapolle päädyin hakemaan töihin ympäristötarkastajaksi useiden ystävieni ja tuttavieni suosituksesta, jotka olivat toimineet samassa työtehtävässä kuin minä nyt. Työ kuulosti ihan minun jutultani ja kyselin innokkaana puhelimessa ympäristöasiantuntijalta lisää työtehtävistä, sekä katselin netistä löytyvät materiaalit kuten tämän läpi. Työn saaminen oli kuin lottovoitto – suuren suosion myötä hakemuksia lähettäneistä jonkun laskelman mukaan alle prosentti pääsi töihin Vapolle. Samalla pääsin takaisin kotipaikkakunnalleni Ouluun.

Kirjoittamishetkellä olen nauttinut raikkaasta suoilmasta jo yli kuukauden ja turvetuotanto on alkanut kiinnostaa yhä enemmän. Lisää edesottamuksia pohjoisesta luonnosta luvassa tulevassa postauksessa!

Leija Lahtinen