Tervehdys taas!
Kesä on mennyt hurjaa vauhtia ja Valmetilla on tullut
puuhasteltua jo kahden kuukauden ajan. Hellejakso on kurittanut Tamperettakin
oikein kunnolla, joten erittäin (itselle jopa liiankin) tehokkaasti
ilmastoidulle toimistolle menee senkin puolesta oikein mielellään! Korona on
alkanut hellittää ja porukkaa on palaillut etätöistä toimistolle, joten uusia kasvoja
on tullut nähtyä jatkuvasti. Vaikka palaverit ovatkin suurimmaksi osaksi etänä,
perinteinen ruokailun jälkeinen kävelykierros toimistorakennuksen ympäri (Lentokentänkadun
toimipiste on melko valtava) sekä yhteiset kahvittelut ovat tehneet
työkavereihin tutustumisen erittäin helpoksi. Myös kynnys avun kysymiseen on
ehkä hieman alempi kasvotusten, vaikka Teams-palavereiden toimivuus on jopa
päässyt yllättämään. Hybridikokoukset, joissa osa on neukkarissa porukalla ja
osa taas Teamsin välityksellä, saattavat välillä tuntua vähän kököltä, mutta
eiköhän niihinkin totuta ajan kanssa!
Sitten itse asiaan. Niin kuin aiemmassa postauksessa
kerroinkin, kesän ajan teen R&D hommia poltettavuus-tiimissä. R&D tulee
sanoista research and development eli jutun jujuna olisi tehdä tutkimusta,
jonka pohjalta sitten pystytään parantamaan tuotteita ja kehittämään uutta.
Meidän tiimin osalta tavoitteena on kehittää Valmetin tuotteita yhä
ympäristöystävällisempään ja taloudellisempaan suuntaan esimerkiksi korvaamalla
fossiilisia polttoaineita ja tutkimalla haasteellisten polttoaineiden
(jätteiden ja eri biomassojen) käyttöä energiantuotannossa. Laitoksilta
saatavista raporteista, erilaisten testien tuloksista ja kirjallisuudesta
saatavasta datasta pitäisi siis tehdä johtopäätöksiä siitä, mitä mahdollisia
ongelmia eri polttoaineet ja niiden yhdistelmät voivat kattilassa aiheuttaa ja
miten niitä voidaan ehkäistä. Voimalaitosten lisäksi yhteistyötä tehdään
laajasti yliopistojen ja esimerkiksi VTT:n kanssa. Uusimpien teknologioiden,
tutkimustulosten ja trendien tietäminen on R&D osastolle tärkeää, joten
erilaisia selvityksiä tehdään paljon ja parin viikon välein tietämystä uusista
teknologiosta jaetaan Teams-palaverien muodossa.
Ruokailun
jälkeisellä käppäilyllä
Omat työtehtäväni liittyvät suurelta osin raporttien ja mittausdatan läpikäymiseen. Kirjaan Exceliin havaintoja voimalaitosten tarkastusraporteista ja erilaisten kokeiden tuloksista. Näitä tuloksia hyödynnetään myöhemmin mm. kattiloiden materiaalivalinnoissa. Jokunen viikko sitten saatiin jälleen uusia mittaustuloksia laitoksella käytetyn polttoaineen sekä tuhkan koostumuksesta. Alkuun on oikeastaan pitänyt vain tarkastella näitä lukuja ja niiden paikkansapitävyyttä, sillä tällaisia melko laajoja mittauksia tehdessä jotkut tulokset saattavat jäädä matkasta tai olla virheellisiä. Saatujen mittaustulosten pohjalta voidaan sitten tehdä päätelmiä eri polttoaineiden soveltuvuudesta leijupolttoon. Esimerkiksi jätteenpolton ongelmana on usein polttoaineen korkea lyijy-, kalium-, natrium- ja klooripitoisuus, mitkä voivat aiheuttaa kattilan likaantumista ja korroosiota. Korkea-alkalinen agrobiomassa voi aiheuttaa lisäksi petimateriaalin agglomeraatiota. Nämä tilanteet pitäisikin pystyä ehkäisemään mahdollisimman hyvin, jotta vältyttäisiin turhilta kattilan alasajoilta ja lämmönsiirron heikkenemiseltä. Raporttien läpikäynti on ollut mukavaa hommaa, ja niihin tutustuessa on oppinut paljon eri polttoaineista sekä ylipäätään kattiloista ja siitä, millaisia ongelmia voi tulla vastaan.
Alkukesästä pääsin myös pariksi päiväksi tutustumaan
Valmetin R&D Centeriin. Se on Messukylässä sijaitseva koelaitos, jossa mm.
testataan eri polttoaineita sekä tutkitaan pyrolyysiä ja savukaasunpuhdistusta.
Työtehtäväni Centerillä oli pakata edellisellä viikolla toimitetut mustalipeä- ja
tuhkanäytteet kuljetusta varten, joten käyttöturvallisuustiedotteita sai
tulostella melkoiset määrät. Työ oli oikein mukavaa vaihtelua pelkästään tietokoneen
ääressä istumiseen ja mikä parasta, toimistolla oli koiranpentu! Pikaiseksi
oletetut reissut tulostimelle saattoivat välillä vähän venyä sen takia...
R&D
Center
Raporttien läpikäynnin ja näytteiden pakkailun lisäksi olen
tehnyt kirjallisuuskatsauksia eri aiheisiin liittyen. Olen tutkiskellut muun
muassa vinassea (alkoholin tislauksesta syntyvä jätevirta) ja vertaillut
meesauunin savukaasunpuhdistusmenetelmiä. Tällaisien tutkimuksien tekemisessä
toki oppii aivan älyttömästi uutta, mutta on ollut kivaa huomata hyödyntävänsä
myös yliopistokursseilta opittuja asioita.
Omien työtehtävien ohella päiviä rytmittää erilaiset
kokoukset ja webinaarit, joita nyt ennen vakityöntekijöiden lomia on ollut noin
7-10 viikossa. Kaikkiin mun ei edes välttämättä tarvitsisi osallistua, mutta
mielestäni esimerkiksi muiden työntekijöiden projekteista kuuleminen on tosi
mielenkiintoista. Erilaisia koulutuksia/webinaareja on tullut kuunneltua
lukuisia, niin ekalla viikolla perehdytyksessä kuin myös nyt myöhemmässä
vaiheessa.
Heinäkuun ajaksi toimistolta karkaa suurin osa kesälomien viettoon, joten itsekin pääsen siirtymään hommiin, jotka oli nyt kiireellisempien tehtävien takia laitettu paussille. Paljon siis raporttien läpikäymistä ja mittaustulosten pyörittelyä myös heinäkuussa! Tähän mennessä työt ovat maistuneet oikein hyvin, enkä usko, että siihen on tulossa muutosta. Työtehtävät ovat olleet monipuolisia ja yleinen ilmapiiri Valmetilla on todella hyvä! Jo muutaman viikon päästä onkin sitten viimeisen postaukseni vuoro. Siihen asti, näkemiin!
-Veera
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti