Terveisi helteiselt Raumalt!
Alkukesä on vierähtänyt nopeasti uudessa kaupungissa ja miellyttävässä työympäristössä. Ensimmäiset viikot kuluivat pitkälti työpaikkaan, työyhteisöön ja projekteihin tutustuessa. Vapaa-ajalla aika on taas kulunut Rauman merimaisemia ja Vanhan Rauman aluetta kierrellessä.
Alfa Laval
Aalborg Oy on savukaasun lämmöntalteenottojärjestelmiä ja poltinkattiloita
suunnitteleva ja toimittava yritys. Raumalaisen Alfa Laval Aalborgin historia
kattilatoimittajana ylettyy kauas viime vuosisadalle, mutta osana ruotsalaista
Alfa Lavalia yritys on ollut noin kymmenen vuotta. Alfa Laval -konserni on
keskittynyt lämmönsiirtoon, erotustekniikoihin ja nesteiden käsittelyyn. Alfa
Lavalin järjestelmiä voi löytää lukuisilta eri teollisuudenaloilta
lääketeollisuudesta raskaaseen metalliteollisuuteen.
Rauman toimiston sisäänkäynti |
Ensimmäisen kuukauden aikana meillä oli useita eri perehdytyksiä. Osa perehdytyksistä liittyi yrityksen tiimien työskentelyyn ja bisnesalueisiin. Näissä perehdytyksissä pääsi hieman kärryille siitä, millaisien asioiden parissa muiden tiimien kesätyöntekijät työskentelevät. Näiden yleisten perehdytysten jälkeen meille pidettiin erilliset perehdytykset liittyen tuotteissa käytettyihin tekniikoihin. Tekniikkaperehdytykset oli pääpiirteissään tuttua asiaa jo energiatekniikan opinnoista, mutta jotkin asiat tulivat ihan uutena. En ollut esimerkiksi koskaan aiemmin tiennyt, että laivoissa täytyy olla kaksi erillistä konehuonetta. Tämä johtuu Safe Return to Port -periaatteesta, jossa onnettomuuden sattuessa aluksella taataan turvallinen satamaan palaaminen.
Yhteisten
perehdytysten lisäksi Alfa Laval Aalborgilla on tapana antaa jokaiselle
kesätyöntekijälle oma mentori. Mentorilta saa neuvoja kaikkiin työtehtäviin
liittyen ja häntä saa vapaasti häiritä kysymyksillä. Minä sain mentorikseni
monelle ykiläisellekin tutun Markun. Minusta on ollut mukavaa, että yrityksen
työskentelykulttuuri kannustaa kysymään työkaverilta apua, jos omat hommat
meinaavat tökkiä. Tätä asiaa painotettiin heti ensimmäisenä asiana ja siitä
muistutetaan jatkuvasti. Kenenkään ei tarvitse yksin työskennellä, vaan apua ja
neuvoja on aina tarjolla.
Kuten jo
esittelytekstissä mainitsin, työskentelen osana Technology-tiimiä. Alfa Laval
Aalborgilla on tehty edellisen vuoden aikana organisaatiomuutos, jonka
seurauksena Technology-tiimi on perustettu. Technology-tiimin tehtävänä on innovoida
ja kehittää nykyisiä tekniikoita sekä pohtia tulevaisuuden markkinarakoja.
Lisäksi Technology-tiimi on muiden tiimien tukena, jos muissa tiimeissä
tarvitaan tarkempaa teknistä osaamista. Muita tiimejä ovat esimerkiksi Power
sekä Cruise and Ferries. Power-tiimin tehtävistä voi lukea tarkemmin viime
vuoden kesätyöpostauksista, sillä Siiri oli viime kesänä osa tätä tiimiä.
Vaikka
työskentely tapahtuu Alfa Lavalilla tiimeittäin, toimistolla on päässyt
tutustumaan muihin työntekijöihin myös muista tiimeistä. Koronatilanteen pikku
hiljaa hellittäessä iso osa vakituisistakin työntekijöistä on palannut
toimistolle. Etävuoden jälkeen on ollut mukava huomata, kuinka kahvihuoneessa
käydyt keskustelut piristävät työpäivää. Me kesätyöntekijät tehdään pääasiassa
toimistolta käsin töitä, joten kesän aikana on ehtinyt tutustua jo lukuisiin
työkavereihin. Työkielinä meillä on rauman giäl ja englanti, joten toimistolla
on melko kansainvälinen meininki. Yksistään Alfa Laval Aalborgilla on Rauman
lisäksi työntekijöitä on Tanskassa, Singaporessa ja Australiassa. Alfa Laval
-konsernin toiminta on vielä kansainvälisempää ja toimistoja löytyy joka
maailman kolkasta. Kansainvälisyys on oikein kiva juttu, sillä töitä on päässyt
tekemään ihmisten kanssa ympäri maailman. Käytän englantia työkielenä
ensimmäistä kertaa ikinä ja onkin ollut mukava huomata, kuinka nopeasti siihen
tottuu ja kielitaito karttuu.
Jokaisella
on oma työpiste toimistolla. Avokonttorissa on välillä vilskettä, mutta vapaista
neuvotteluhuoneista ja puhelinkopeista löytää hiljaisia tiloja, jos sellaisia
tarvitsee. |
Kesän alun
työtehtävät ovat sisältäneet paljon excelöintiä ja lämpötekniikan
laskuoperaatioita. Kun hyppäsin mukaan ensimmäiseen projektiin, jonkin aikaa
tein pelkkää tiedonkeruuta ennen kuin aloin tekemään itse laskentaa. Tämän
hetkinen kehitysprojekti on melko sovelluskohderiippumaton, joten myös laskenta
on ollut aika geneeristä kitkakertoimien ja lämmönsiirtokertoimien pyörittelyä.
Pian päästään eteenpäin geneerisestä laskennasta, sillä testauksen olisi määrä
alkaa lähiviikkoina. Kehitysprojekteihin liittyvä testaus suoritetaan meidän Training
Centerillä.
Training center
on tänä vuonna valmistunut testaus- ja koulutuskeskus, joka sijaitsee muutaman
kilometrin päässä toimistolta. Siellä testaus tapahtuu pienen mittakaavan
voimalaitoksella, jonka avulla kehitetään meidän tuotteita sekä testaillaan ja
suunnitellaan myös uusia bisneskuvioita. Onnistuneet testaukset vaativat laajaa
datankeruuta ja -käsittelyä. Seuraavien viikkojen hommana minulla onkin keskittyä
testauksien datankäsittelyyn. Odotan tätä innolla, sillä opinnoissani en ole
vielä aikaisemmin tehnyt laskentaa samanlaisessa laajuudessa. Training Centerista
voi lukea lisää täältä: https://ls24.fi/kaupallinen-yhteistyo/voimalaitos-pienoiskoossa-energiatehokkuuden-tutkimiseen
Kaikki työtehtäväni eivät suinkaan ole ollut lämpötekniikan laskujen pyörittelyä, vaan olen päässyt osaksi myös muita projekteja. Yksi kiinnostava projekti liittyy kattilan kustannusvertailulaskentaan, jota teen yhdessä toisen työntekijän kanssa. Koskaan aikaisemmin tällaista ei ole päässyt tekemään edes opinnoissani, joten mielenkiinnolla odotan, millaiseen lopputulokseen kesän aikana tässä projektissa päästään. Technology-tiimillä on useita meneillään olevia projekteja, joihin jokaiseen saa tutustua tiimin sisällä vapaasti, vaikka niihin ei olisikaan annettu mitään omia osia hoidettavaksi. Tutustuminen muihin projekteihin omien projektien välissä on avartavaa ja automaatiomielessäkin kiinnostavaa.
Raumalla asumisen mahdollistaa Rauman kesäteekkarikampanja. Kesäteekkarikampanjan kautta parikymmentä teekkaria saa asunto- ja bussiedun. Asuntoetu on iso juttu, sillä se helpottaa kesän asumiskuvioita huomattavasti. Ei tarvitse maksaa kahta vuokraa yhtä aikaa tai yrittää vuokrata Tampereen kämppää kesäksi eteenpäin. Bussiedun vaihdoin polkupyöräeduksi ja fillarointi täällä Raumalla onkin ollut mukavaa ajanvietettä. Kesäteekkarikampanjan kautta Raumalla on muitakin ykiläisiä ja tamperelaisia opiskelijoita. Sitä ei tarvitse Raumalle kesätöihin hakiessa jännittää, että joutuisi kaikkea vapaa-ajaa viettämään yksin.
Odotan innolla loppukesän haasteita! Pääsen työskentelemään enemmän Training Centerillä ja tekemään itse testausta. Jospa seuraavassa postauksessa kuulette, miten testaukset lähtivät sujumaan. Luannikast loppukesä!
- Anna-Reetta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti