tiistai 15. syyskuuta 2020

AFRY-kuulumiset Tampereelta

Ulkona on kylmää, pimeää ja märkää, Wappu on peruttu jo toistamiseen saman vuoden aikana, Sisu ei näytä viime kevään opintopisteitä, naapurin kissa sai koronan ja kesätyöblogitkin loppuvat. Mutta on sentään vielä muutama kappale tätä hupia jäljellä, jonka jälkeen aikaa voi kuluttaa esimerkiksi kellottamalla Tampin mukana tulleen yrtin kasvamista tai katsomalla luentotallenteita hidastettuna. 

Mutta asiaan! Viime jaksossa kerroin muun muassa mölkyn pelaamisesta ja uhkasin vaihtaa maisemaa Vantaalta takaisin Tampereelle, ja maisemaa tosiaan tuli heinäkuun alussa vaihdettua. Kämppä vaihtui kolmen neliön Myyrmäkeläisestä solusta neljän neliön Hervantalaiseen yksiöön ja elämänlaatu parani ainakin kahden elämänlaatuyksikön verran. Samalla tietysti vaihtui toimisto YKIn Pöyry-saunoistakin tuttuun Hatanpään Kulmasarvikseen, jossa heti ensimmäisenä iltana pääsi tutustumaan rakennuksen kattosaunaan. Heti huomiona, että tamperelaiset eivät edes tienneet, missä toimiston mölkkysetti sijaitsee, ja mölkyn löydyttyä sitä piti jostain syystä pelata katolla. Mutta vaikka paikalliset mölkkyperinteet ovatkin vähän lastenkengissä, oli taas uuteen työympäristöön tullessa ja uusiin työkavereihin tutustuessa alusta saakka sellainen tunne, että täällä tulee viihtymään loistavasti ja taloon on hyvä tulla. 

Kulmasarvis ja niin hyvää putkea.


Ensimmäisellä varsinaisella työviikolla Tampereella työtehtäväni muuttuivat melkoisesti, kun vertaa alkukesään. Kaikki normaalit ihmiset olivat heinäkuun enemmän tai vähemmän lomalla ja siten olivat myös kaikki normaalit projektit tauolla. Lomakauden työtehtäviini kuului muutaman viikon ajan firman sisäiset kehitystehtävät sekä työkaverin ”sijaistaminen” eräässä teollisuusprojektissa, jossa juuri käynnistyneeltä työmaalta olisi mahdollisesti saattanut tulla kysymyksiä tai korjattavaa suunnitelmiin liittyen. 

Edellä mainitun sijaistamisen osalta lomakausi oli melko rauhallinen ja aika meni suurimmaksi osaksi verkosto-osaston ”tukisivujen” ja Civil 3D:n kehittämiseen. Tukisivuilla tarkoitan osaston SharePointia, johon meillä on ollut tapana tallentaa suunnittelussa hyödyllisiä tiedostoja, esim. kaupunkien suunnitteluohjeita ja tyyppikuvia erilaisista verkostohärpäkkeistä. Tämän suhteen kehitettävänä oli lähinnä tukisivujen kansio- ja tiedostonimien kääntäminen suomeksi sekä kansioiden ja tiedostojen nimeämisen yhdenmukaistaminen. Toistaiseksi ainoastaan yksi työkaveri on tullut ihmettelemään, miksi hänen etsimäänsä tiedostoa ei enää löydy. 

Civil 3D:n kehityshommissa päivitin muutaman templaten. Elikkäs Civarissa valittu template määrittää muun muassa sen, minkä värisinä, kokoisina ja muotoisina viivat (putket) näkyvät pdf-muotoisissa asemakuvissa, pituusleikkauksissa jne. Ilman templateja nämä asetukset joutuisi määrittämään jokaisen tiedoston kohdalla erikseen. Koska eri kaupungeilla ja muilla asiakkailla on vähän eri näkemykset siitä, minkälaisina he haluavat kuvansa, on tätä varten kätevää tehdä oma template sellaisille asiakkaille, joiden kanssa tulee tehtyä paljon yhteistyötä. Minun homma oli päivittää verkostojuttujen osalta Civil 3D 2018 templatet niin, että ne toimivat Civarin uudessa 2020-versiossa. Työ oli kohtuullisen manuaalista, mutta siinä pääsi tutustumaan syvällisemmin Civarin sielunelämään, mistä on ollut apua jatkossa. Vaikka varsinainen kesäloma jäi omalta osalta pitämättä, oli heinäkuun sekalaiset pikkutyöt mukavan rentouttavaa vaihtelua. 

Heinäkuun ja rentouttavan vaihtelun jälkeen elokuu oli aika lailla kaikkea muuta. Väki palasi lomilta, joka tarkoitti myös sitä, että projektit jatkuivat normaalisti. Kesän alussa aloitettu runkovesijohdon yleissuunnittelu täytyi viimeistellä asiakkaan kommenttien perusteella, mikä muutamia teknisiä ongelmia lukuun ottamatta onnistui yllättävän kivuttomasti. Tämän lisäksi pääsin kahteen teollisuusprojektiin mukaan tekemään erilaisia pieniä nakkihommia, mikä oli kyllä erittäin mielenkiintoista, mutta kiirettä se aiheutti kovasti. Näissä projekteissa oli AFRYltä mukana monta osastoa ja projektien muihinkin osiin olisi ollut jännä päästä rauhassa tutustumaa, mutta nyt aikaa oli lähinnä keskittyä omaan suunnitteluun ymmärtämättä kauheasti esimerkiksi sitä, miksi samaa putkea pitää siirtää joka päivä 5 cm edes takaisin. Tässä tietysti omaan kuutamolla oloon voi olla syynä myös se, että projekteihin hyppäsi mukaan kesken kaiken. 

Elokuun viimeisellä viikolla, ja myös omalla viimeisellä viikolla ennen kahden viikon lomaa töistä, meno rauhoittui. Kesän alussa aloitettu runkovesijohtoyleissuunnitteluprojekti saatiin valmiiksi ja minulle jäi hetki aikaa keskittyä uuteen ”omaan” projektiin. Uutena asiana kyseisessä projektissa tuli jätevedenpumppaamon mitoittaminen ennen upottamalla toteutettavaa joenalitusta. Projekti on myös minulle ensimmäinen rakennussuunnittelu. Kovin pitkälle en tässä vielä kerennyt, mutta mielenkiinnolla kyllä odotan tämän projektin jatkamista loman jälkeen. 

Komeaa alaan liittyvää maisemaa toimiston ikkunasta. Taustalla myös mm. Pyhäjärvi ja Pyynikinharju.


Ja jos tähän loppuun vielä kehuisi hieman AFRY Stars -ohjelmaa, jonka nimisenä tämä muutaman vuoden opiskelijoille suunnattu työsuhde kulkee. Ohjelmassa työsopimus kestää opintojen loppuun, joten minun ei tarvitse heti kesän loppuessa ruveta stressaamaan seuraavasta kesätyöpaikasta. Sopimukseen kuuluu myös diplomityöpaikka. Kaverilta kuulin, että sellainen pitäisi ennen valmistumista tehdä, joten on sen etsimisenkin suhteen yksi huolenaihe vähemmän. Ja lisäksi töiden ohessa on ollut mielenkiintoisia harjoituspäiviä muiden AFRYkan tähtien kanssa, joita varten on tutustuttu ensin omaan osastoon, ja tämän jälkeen on päässyt kuulemaan muiden harjoittelijoiden osastoista ja kokemuksista. Tähän kaikkeen vielä bonuksena päälle omat henkilökohtaiset tutorit, jotka ovat alusta saakka neuvoneet ja silittäneet päätä, kun Civari on kaatunut ja vienyt tunnin työt mennessään. 

Eli siis yhteenvetona ja loppusepustuksena, kesä AFRYllä on ollut mahtava ja erittäin opettavainen, eikä se onneksi jää tähän. Kesän aikana on päässyt todella monipuolisesti erilaisiin projekteihin mukaan ja välillä on ollut jopa sellainen olo, että projekteissa on saanut jotain hyödyllistä aikaiseksi. En voi muuta kuin suositella. Kannattaa olla hereillä tulevina vuosina, jos ja kun täällä taas aukeaa AFRY Stars -trainee paikkoja, tai miksei ihan varsinaisiakin töi_tä. Täältä löytyy monipuolisesti hommia sekä ymppiläisille, että eneriläisille ja väittäisin että myös killan kummallekin kemistille. 

Hyvää syksyn alkua ja onnea opiskeluun tai mihin tahansa muuhun aktiviteettiin, millä itsensä pääsääntöisesti elättääkään.

- Eemeli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti