torstai 2. heinäkuuta 2020

Kehitystyötä ja makrojen vilinää

Terveisiä jälleen täältä aurinkoiselta Raumalta! Tällä kertaa kerron hieman tarkemmin mitä olen täällä puuhaillut viimeiset kaksi kuukautta.

Esittelypostauksessa kerroin, että olen Power tiimin myynnin tukitehtävissä, mutta mitäpä tämä oikeasti tarkoittaa? Taustoitetaan ensin itse Poweria hieman. Power tiimi vastaa siis voimalaitosprojekteista, jotka sijaitsevat maalla, kun taas meripuolen asioita hoitaa eri porukka. Käytännössä voimalaitosten takapiha on meidän työskentelyaluetta, koska sinne asennetaan savukaasun lämmöntalteenottojärjestelmät asiakkaan toiveiden mukaisesti. Alla olevassa kuvassa on havainnollistava esimerkki, sekä muutamia muita tuotteita joita Alfa Laval toimittaa. Kuvassa seinästä tulevassa putkessa kulkee savukaasuja, seuraavaksi on savukaasukattila sekä ohitusputki kattilan vieressä.



Perusideana on ottaa kuumista savukaasuista niiden lämpöenergia talteen, eikä lykätä suoraan taivaalle. Miten tämä sitten toimii? Kuumat savukaasut ohjataan kattilaan, jossa ne lämmittävät putkissa kulkevaa vettä. Putket kulkeutuvat lieriöön, joka sijaitsee kattilan yläpuolella. Riippuen kattilatyypistä ja asiakkaan toiveista, poistuva höyry on joko tulistettua tai kylläistä. Savukaasut voivat kulkea kattilassa ylhäältä alas, kuten alla olevassa esimerkissä, tai se voi olla U-mallinen eli savukaasut tekevät U:n muotoisen reitin kattilassa. Kattila on käytännössä iso lämmönvaihdin. Tuotettua höyryä voidaan sitten käyttää omakäyttötarkoituksiin eli esimerkiksi polttoöljyn lämmittämiseen tai hyödyntää prosesseissa, myydä eteenpäin tai ohjata höyry turbiinille tuottamaan sähköä!



Palataan vielä hetkeksi kesän alkuun. Kaikki kesätyöntekijät aloittivat kesänsä kattavilla perehdytyksillä ja koulutuksilla, jotta jokaisella olisi perusidea koko yrityksestä, eri yksiköistä ja tuotteista. Tämän jälkeen teknisempiä tehtäviä suorittavat kesätyöntekijät, kuten minä, kävimme kuusiosaisen teknisen koulutuspaketin. Tämän lisäksi jokaiselle kesätyöntekijälle tehtiin oma henkilökohtainen koulutus- ja perehdytyssuunnitelma, sekä määrättiin oma ”buddy”. Buddy on se henkilö, jolta saa ja pitää kysyä kysymyksiä ja joka yleensä antaa työtehtävät. Poikkeuksellisesti kesän aikana suurin osa työntekijöistä on tehnyt töitä etänä, mutta omalla kohdallani tämä ei ole vaikuttanut arjen sujumiseen. Meidän tiimimme on pitänyt tämän kahden kuukauden ajan aamuisin aina Teams tiimipalaverin fyysisen palaverin sijasta ja muutenkin kokouksiin on aina voinut osallistua etänä.

Ensimmäinen työtehtäväni kesän alussa liittyi Business Intelligenceen. Keräsin julkisesti saatavilla olevasta datasta tietoja ja analysoin sitä. Keräsin datan exceliin, jonne rakensin muun muassa dynaamisen kartan. Kartan tarkoitus on visualisoida dataa helposti ja nopeasti, käyttäjän tarvitsee vain valita aihealue, jota haluaa tarkastella. Kaikki, jotka käytätte Exceliä, rakentakaa se aina niin että toisen henkilön on mahdollisimman helppo käyttää sitä. Esimerkiksi kirjoittakaa ohjeita ja selvennyksiä, lisätkää drop-down laatikoita ja automatisoikaa mahdollisimman paljon! Tutkin datasta kehityskulkuja, kuten miten tekniikoiden yleisyys on kehittynyt, kuinka tehokkaita yksiköitä on kaupattu sekä miten nämä peilautuvat meihin. Yllättävää oli se, kuinka pitkälle dataa voikaan saada ja analysoida asiasta, joka ensisilmäyksellä vaikuttaa hyvin suppealta. Ja lisäksi mielenkiintoista! Tämän sain toteuttaa hyvin vapaasti ja analysointiin sai kyllä uppoamaan todella paljon aikaa.

Seuraavaksi aloitin ison sekä yhden tärkeimmistä tehtävistäni, myyntityökalun päivittämisen. Työkalu on Excel tiedosto, jossa on monta välilehteä ja paljon makroja. Haastetta toi se että työkalu on rakennettu 90-luvulla, jonka jälkeen sitä on aina hieman päivitelty ja tehty muutoksia ilman että niitä on eritelty tai selitetty. Alkuun päivittelin visuaalista ilmettä, korjailin formatting rules erroreita sekä muita bugeja, kunnes siirryin makroihin. Ensin korjasin jo olemassaolevia makroja, jotka liittyivät piirrustusten printtaukseen. Sitten pääsin tekemään uusia makroja, joiden tarkoitus on nopeuttaa ja helpottaa myyjän arkea. Lisäsin makroja, joiden avulla saadaan printattua uusien kattila designien standardikuvia, eli päivitin myös printtaukseen liittyvän aliohjelman. Jotta myyjän arki oikeasti helpottuisi, ei ole järkeä käyttää aikaa erikseen yksittäisten makrojen klikkailuun ja manuaalisen tallentamiseen, vaan saada tämä toteutettua yhdellä makrolla. Niimpä Googlen ja Youtuben oppien myötä opettelin koodaamaan makrot tähän tarkoitukseen.


Makrojen jälkeen siirryin syöttövesisäiliön (syve) ja pumppujen mitoitukseen, tarkensin syven buffer ajan laskentaa, jolloin se huomioi laitesetupista kattilan sekä moottorin ja saadaan tarkempi aika. Syven buffer aika tarkoittaa sitä aikaa, kuinka kauan kattilaa voidaan ajaa täydellä teholla sillä vesimäärällä mitä syvessä on. Päivitin työkalusta myös budjetin pohjan sekä komponenttien hinnat, tarkensin mistä hinta muodostuu ja tein välilehdestä selkeämmän. Viimeisimpänä tein täysin uuden boxing plan -aliohjelman, joka ottaa huomioon laitesetupin tarkemmin, jälleen tarkoituksena helpottaa ja nopeuttaa sekä myyjän että logistiikan arkea. Työkalu on lähestulkoon täysin päivitetty, mutta vielä pientä hommaa on tehtävänä kesälomakauden jälkeen. Tämä työkalu ei tietenkään ole ainut työkalu mitä asiantuntijamyyjä käyttää, mutta pelkästään tähän perehtyminen on antanut tarkempaa kuvaa myyjän arjesta. Arki on sekä ratkaisujen etsimistä, tarjousten laskemista ja neuvottelua, että jatkuvaa myyntityötä. Ydintarkoituksena on kuitenkin pyrkiä ratkaisemaan asiakkaan lämmöntalteenottohaasteita. Tämä vaatii myyjältä asiakkaan ongelman ymmärtämistä ja kykyä etsiä siihen parasta mahdollista ratkaisua. Työnkuvaan kuuluu tarjouksen muodostamiseen liittyvät mitoitustehtävät, esimerkiksi perinteisten lämmönsiirron ja lämpötekniikan kurssien aiheet ovat ajankohtaisia sekä tarpeellisia. Lyhytkäisyydessään, myyjä mitoittaa tarjottavan kokonaisuuden ja laskee siitä syntyvät kulut, ennen tarjouksen tekemistä. Mikäli kaupat tehdään niin myyjä on nimenomaan se henkilö, joka pitää projektin kick-off tapahtuman, jossa vetovastuu siirtyy projektitiimille. Tämä ei tietenkään ole näin suoraviivaista ja helppoa, mutta perusidealtaan menee näin.

Tähän mennessä hommia on kyllä riittänyt ja tehtävät ovat olleet mielenkiintoisia. Yllämainittujen asioiden lisäksi olen saanut osallistua hazop kokoukseen, käynyt tutustumassa Susivuoren varastoon ja osallistunut koko firman yhteisiin kokouksiin sekä koulutuksiin. Haluan korostaa sitä että täällä on ollut todella pieni kynnys kysyä apua keneltä tahansa liittyen mihin tahansa, meille on korostettu sitäkin että myös toimitusjohtajalta voi mennä kysymään. Kesähessun näkökulmasta tämä on myös toteutunut.

Loppuun voisin hieman mainita Rauman Kesäteekkari- kampanjasta. Sain asunnon kampanjan kautta, joten jos pelkäät kahden vuokran maksamista kesältä niin ainakin Rauma tarjoaa tähän ratkaisua! Koronan takia harmillisesti ei järjestettyä isoa Rauman kesätyöntekijöiden rastikilpailua ja saunailtaa, mutta onneksi kesäteekkareiden kesken pystyttiin järjestämään yhteinen lounas. Lounaalla luotiin meille Telegram ryhmä, josta on voinut varsinkin kesähelteiden myötä huudella uima- ja terassiseuraa. Meillä on myös Alfa Lavalin kesähessujen kesken ryhmä, samoilla tarkoitusperillä! Yhteishenkeä on eikä kenenkään tarvitse olla yksin.

Odotan innolla tulevia työtehtäviäni, koska ne ovat jälleen täysin erilaisia kuin mitä olen nyt tehnyt! Katsotaan mitä kaikkea tässä vielä ehtii tekemään. Jotenkin kesä on jo päätynyt puoliväliin, vaikka tuntuu että hetken vasta olen täällä ollut. Näistä kuitenkin lisää vasta seuraavassa postauksessa. Jos sinulla herää jotain kysyttävää niin aina voi pommittaa vaikka Telegramissa! Mukavaa loppukesää ja nähdään kesätapossa!


-Siiri

1 kommentti:

  1. Kiitos kirjoituksesta! Mitä pidit tuosta HAZOP kokouksesta? Me olemme kuulleet HAZOP-poikkeamatarkastelusta ja toivon että meille sellainen tulisi työpaikalle. Tuo myyntityökalun päivittäminen kyllä kuulostaa aika hankalalta, itsellänikin tuollaiset järjestelmät ovat hieman hakusessa.
    https://www.icoy.fi/asiantuntijapalvelut/asiantuntijapalvelut2

    VastaaPoista