Morjesta pöytään!
Tässä itseään esittelee Eemeli Pesonen, toinen puolikas tämän kesän kesätyöblogiykiläisistä. Kesän aikana
minun blogitekstini tulevat kertomaan työskentelystä firmassa nimeltä AFRY, jossa olen
verkostosuunnittelijan hommissa, mutta ensin hieman infoa itsestäni ja siitä, minkälaisella taustalla on
verkostosuunnittelutöihin todistettavasti ainakin joskus joku päässyt.
Opiskelijastatukseltani olen neljättä vuotta lopetteleva ja viidettä vuotta aloitteleva ympäristöteekkari, joka
on lukenut pääaineenaan sekä kandi- että maisterivaiheessa ympäristötekniikkaa. Kandiksi valmistuin nyt
alkukeväästä ja kandivaiheessa luin sivuaineena ohjelmistotekniikkaa, mikä kuulemma oli yksi syy, miksi
minut alun perin valittiin työhaastatteluun AFRYlle. Näillä näkymin minulla olisi vielä muutama vuosi
maisteriopintoja jäljellä Tampereella, mihin kuuluu ympäristötekniikan pääaine muutamalla geotekniikan
kurssilla ja tuotantotekniikan sivuaineella höystettynä.
Kesätöinä ennen tätä kesää olen tehnyt muun muassa kiinteistönhuoltohommia Tampereen ympäristössä
sekä hulevesiin liittyviä töitä Keravalla. Näistä jälkimmäinen on ollut hyödyllinen työpaikka tätä kesää
ajatellen, mutta en kuitenkaan sanoisi, että ihan kauheasti olisin etukäteen kerennyt kerryttämään
kokemusta kesälle.
Edellä mainituilla seteillä olen siis päätynyt AFRYlle Vantaalle. AFRY on firmana varmaankin monelle
ykiläiselle tuttu esimerkiksi jo perinteeksi muodostuneesta saunaillasta Hatanpäällä. Monille on ollut tuttu
myös AFRYn edeltäjä Pöyry, ja ykin kesätyöblogin ruotsalaisille lukijoille saattavat kirjaimet ÅF soittaa
kelloja. Kuitenkin lyhyesti tiivistettynä AFRY on ÅF:n ja Pöyryn yhdistymisestä syntynyt suunnittelu- ja
konsulttifirma, josta löytyy nettisivuilta luntattuna osaamista kaiken muun lisäksi esimerkiksi
arkkitehturoinnissa, kiinteistö- ja rakentamisalalla, energiajutuissa, ympäristöasioissa, liikkeenjohdon
konsultoinnissa, prosessiteollisuudessa, infrassa sekä tietenkin kaikessa veteen liittyvässä.
Itse olen nyt tosiaan vesiosaston leivissä verkostosuunnittelupuolella, johon minut on otettu mukaan niin
kutsuttuun AFRY Stars -ohjelmaan, johon kuuluu muun muassa kesätyöt, diplomityö sekä mahdollinen
koulun ohessa työskentely. Näillä näkymin oman työurani suhteen tulevaisuus näyttääkin melko valoisalta
ja odotan innolla, mitä tämä kesä ja seuraavat vuodet tuovat tullessaan. Ensimmäiset pari viikkoa ovat
ainakin näyttäneet oikein lupaavilta.
Nyt loppukesä tulee minun osaltani menemään pitkälti töitä tehdessä ja niistä kesätyöblogissa
raportoidessa, sillä kaikki muu kiva on kiinni ja kielletty. Samalta tiedotuskanavalta löytyy siis sitten
myöhemmin tarkemmin tarinaa siitä, miten töissä on mennyt ja mitä sitä on tullut tehtyä.
Oikein hyvää kesää ja rauhallista Syyswapun odotusta!
Eemeli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti