Viimeistä viedään blogitekstien ja myös omien työviikkojeni osalta. Ensi viikon perjantaina päätän kesän harjoitteluni ja suuntaan viikoksi pienelle lomalle ennen koulutöiden pariin palaamista. Ensimmäinen kesä varsinaisissa oman alan hommissa on ollut antoisa ja opettava. En ehkä täysin keväällä tiennyt mihin olin tulossa mutta kyllä se työ (ja hyvät perehdyttäjät) opettaa.
kesän ajan hyvin palvellut työpisteeni |
Sähkön tuotanto muuttuu tulevaisuudessa ja sen myötä myös sähkömarkkinat. Perinteinen säätökykyinen tuotanto vähenee ja uusiutuvat mutta sään mukaan vaihtelevat tuotantomuodot kasvavat voimakkaasti. Joustamaton tuotanto asettaa paineita sähköjärjestelmän tasapainon ylläpidolle. Tasehallinnassa energiajärjestelmän murros näkyy varttitaseeseen siirtymisenä. Kun taseselvityksen jakso muuttuu tunnista varttiin pystytään aiempaa paremmin tasapainottamaan yksittäiset verkot. Nykyisellään myös sähköverkkojen tunnin sisällä tapahtuvat tehopiikit ja niistä aiheutuvat kustannukset eivät välttämättä kohdistu tasapuolisesti niille, joista tehopiikit johtuvat. Varttitase pyrkii jakamaan kustannuksia enemmän aiheuttamisperusteisesti ja tuomaan esille nykyisessä järjestelmässä toisensa kumoavat tehopoikkeamat.
Tasehallinnalle vartin selvitysjaksoon siirtyminen tarjoaa mahdollisuuksien lisäksi myös haasteita, sillä ohjelmistot ja mittaukset pitää sovittaa uuteen malliin. Lisäksi käsiteltävän datan määrä sekä kaupankäynnin tarve lisääntyy, joka johtaa järjestelmien kehitystarpeeseen erityisesti toiminnan automatisaatioasteen noston osalta. Toisaalta varsinkin hyvin tehty oman verkon tasapainotus palkitaan jatkossa taloudellisesti ja tällä pyritään kannustamaan kulutuksen ja tuotannon joustavuuteen.
aina eivät ennusteet osuneet kohdilleen ja se harmitti |
Tähän päättyy tämän kesän kesätyöblogi. On ollut antoisaa kirjoittaa kokemuksistani ja toivon, että niistä on ollut hyötyä jollekulle. Jos olet kiinnostunut sähkömarkkinoista sekä siitä mitä voimalaitoksen jälkeen energialle tapahtuu kannustan hakemaan rohkeasti Empowerille töihin tulevaisuudessa. Ennen sitä kuitenkin onnea ja jaksamista tulevaan lukuvuoteen kaikille!
- Heta
Mukavaa, että olet jaksanut kirjoittaa kokemuksistasi. Minä myös olen tuttavaltani kuullut paljon mielenkiintoisia tarinoita, hän tekee myös töitä juurikin esimerkiksi tuulivoima-alalla. Ilmeisesti kaikenlaisia koulutuksia täytyy käydä. Kertoi, että seuraavaksi vuorossa GWO ART training.http://www.meriturva.fi/fi/koulutus/tuulivoima-alan-turvallisuuskoulutukset
VastaaPoista