perjantai 22. heinäkuuta 2016

Piirikaavioita ja luovuuden tuskaa

Vaikka muualla uutisten mukaan on ollut sateinen kesä, Olkiluodossa kelit hellivät edelleen! Ollaan päästy jo yli puolen välin tämän kesän rupeamaa ja on tullut aika kertoa, mitä olen täällä tähän mennessä saanut aikaiseksi. Kesätöihin valmistautuminen alkoi jo toukokuun puolella, kun ensimmäiseksi piti jostain saada hankittua katto pään päälle. Kovat jätkät ehkä ajelee joka aamu Tampereelta Eurajoelle, mutta itse en kyllä siihen lähtisi mistään hinnasta, eikä onneksi tarvinnutkaan, sillä entinen opiskelija-asuntola Pyysumppu otti minut taas tiukkaan syleilyynsä. Ulkopaikkakunnalle töihin mennessä kannattaa aina käydä lähikaupunkien opiskelija-asuntosäätiöt läpi, sillä niiden kautta voi saada halpoja kesäkämppiä, jolloin omaa Tampereen asuntoa ei välttämättä tarvitse alivuokrata.

Huojentunut Rauman tyttö selvittyään ekasta skeittikerrasta ilman naarmuja! 

Kesäkuun alussa saavuin Olkiluotoon, jossa työtehtäväni tänä kesänä ovat pääasiassa liittyneet OL1/OL2 - laitosten automaation uusimiseen. Pääsin taas kurkistamaan syvemmälle laitokseen, kun tehtäväni oli muun muassa kuvata automaatiokaappien sisältöä lähtötietojen keräämistä varten. Kevään automaatiojärjestelmät - kurssin oppeja olen päässyt käyttämään etsiessäni tarvittavia lähtötietoja järjestelmien dokumentaatiosta, kuten erilaisista piirikaavioista ja spesifikaatioista. Nyt myöhemmin kesällä olen päässyt luovemman työn pariin, kun olen hahmotellut automaatiojärjestelmien yleiskuvan ja tarkempia järjestelmien periaatekaavioita Microsoft Office Visiolla. Luovien ja visuaalisten harrastusten mainitsemisesta CV:ssä on kuulemma hyötyä vaikkei mikään ammatti-cadittaja olisikaan! Tehtävä vaikutti aluksi melko haastavalta, kun eteen lätkäistiin lähtömateriaaliksi parisenkymmentä piirikaaviota, jotka vilisivät tuntemattomia komponentteja ja kirjainyhdistelmiä, mutta kun niitä pikkuhiljaa alkaakin hahmottamaan päässä, fiilis on aika mahtava. Ei kannata siis huolestua, jos työtehtävät tuntuvat aluksi ylitsepääsemättömiltä, sillä oman kokemuksen mukaan melkein kaikesta selviää, kun vain kehtaa kysyä neuvoa.

Image
Vaikeuksissa virkistyspäivän maastoautosafarilla Uudessakaupungissa

Aiempina kesinä olen Olkiluodossa työskennellyt muun muassa vaatimustenhallintajärjestelmän parissa, jonne päivitin erilaisia ydinvoimalaa ja sen automaatiota koskevia vaatimuksia. Tein myös jonkin verran yhteistyötä Ruotsista kotoisin olevien kollegoiden kanssa, joka toi mukavaa vaihtelua normaaliin työelämään. Satunnaisesti olen päässyt myös koodailemaan ja voin kertoa, että se tuntuu töissä paljon mielenkiintoisemmalta kuin ohjelmoinnin peruskurssilla! Ydinvoimalassa työskentely on opettanut minulle myös paljon työturvallisuusasioista, avokonttorissa työskentelystä ja monipuolisesti erilaisista tietojärjestelmistä. Minut on otettu toimistossa hyvin osaksi porukkaa ja olen päässyt osallistumaan toimistokokouksiin, laitoskierroksiin ja toimiston virkistyspäivään. Lisäksi Olkiluodossa toimii Olkiluoto Young Generation - yhteisö, jonka kautta pääsee verkostoitumaan myös muiden kaupunkien ydinvoima-alan nuoriin työntekijöihin. Tänä vuonna Olkiluodossa järjestettiin muun muassa ATS YG:n, eli Atomiteknillisen seuran nuoren polven kesätapahtuma, jossa kuultiin esityksiä muun muassa WANO:n toiminnasta (The World Association of Nuclear Operators) ja Olkiluoto 3 rakennushankkeesta.

Image
Polttoaineen vaihtoa reaktorihallissa (Kuva: TVO)
Vaikuttavimpana kokemuksena TVO:lla työskentelystä on jäänyt mieleen pääsy reaktorihalliin revision aikaan. Tšerenkovin säteilystä sinisenä kiiltävät polttoainesauvat saivat kyllä energiateekkarin sukat tosissaan pyörimään jaloissa. Loppukesästä toiveena olisi saada lisää haastavia työtehtäviä, joista karttunutta tietämystä voisi tulevaisuudessa käyttää hyödyksi, kun syksyllä taas koulun ovet aukenevat!



YKIläisten kanssa nähdään taas syksyllä (ja lauantaina kesätapossa!) ja muille lukijoille toivotan hyviä lukuhetkiä blogin parissa ja tsemppiä töihin!

Essi Nousiainen

Image
OL1/OL2/OL3 - laitokset (Kuva: TVO)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti