keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kirjoittajaesittely, Essi Nousiainen: Automaatiota aurinkoisessa Olkiluodossa

Kesäiset terveiset täältä Satakunnan suunnalta! Olen Essi Nousiainen, Varpaisjärveltä kotoisin oleva tekniikan opiskelija ja kirjoittelen tänä kesänä kesätöistäni Teollisuuden Voima Oyj:llä, Eurajoella. Teekkariurani olen aikoinaan aloittanut lappeen Rannassa syksyllä 2011, mutta löysin itseni jo seuraavana keväänä istumassa uudestaan pääsykoepenkissä. Sieltä tieni johtikin Tampereelle Ympäristöteekkarikiltaan, jossa olen viettänyt aikaa viimeiset neljä vuotta.

Opiskelen pääaineenani voimalaitos- ja biojalostustekniikkaa, johon olen lisännyt jonkun verran ylimääräisiä kemian opintoja. Lisäksi aikeenani olisi lukea vielä ensi vuonna systeemitekniikan sivuaine, jos sen opiskelu alkaa tuntua mieleiseltä. Kiinnostus automaatiota ja systeemitekniikkaa kohtaan on herännyt juurikin Olkiluodossa, jossa työskentelen tänä kesänä automaatiotekniikan osaamiskeskuksessa.

Olkiluotoon tieni vei jo keväällä 2014, kun yllättäen toukokuun puolivälissä sain puhelinsoiton nykyiseltä esimieheltäni. Olin kyseisen puhelun aikana tentissä, ja ehdin jo ajattelemaan, että taas menee yksi oman alan työpaikka sivu suun (epäonnea oli ollut sinä keväänä ilmassa), mutta rohkaistuin vielä seuraavana päivänä soittamaan takaisin. Ja se kyllä kannatti! Puhelu johti siihen, että toukokuun lopussa pakkasin kamppeeni ja muutin Hervannan kotikolosta meren rantaan Raumalle, niin kuin joka kevät siitä lähtien.

Ennakko-odotukseni Olkiluodossa työskentelystä poikkesivat hyvin paljon siitä, mitä se todellisuudessa on. Kauhukuvissani odotin, että kesätyöntekijänä en saisi tehdä ydinvoimalaympäristössä mitään ilman valvontaa ja muutenkin ajatus ensimmäisestä oman alan työpaikasta oli melko pelottava. Mutta todellisuudessa, vaikka ydinvoimalan säädökset ja työtavat ovat melko tarkkaan määritelty, työskentely on ollut hyvin itsenäistä ja helppoa. Työkaverini ottivat minut heti mukaan joukkoonsa, ovat luottaneet taitoihini ja olen saanut tehdä samanlaisia tehtäviä kuin kuka tahansa muu. Työtehtävistäni ja kesän muista tapahtumista kerron lisää heinäkuussa seuraavassa blogitekstissäni, joten read it or be a triangle .

Siihen asti, nauttikaa kesästä!

Essi Nousiainen





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti