torstai 26. kesäkuuta 2014

Asiantuntijapalveluita voimalaitosalalla


Moikka!
Tältä työpisteelläni näyttää.
Näytöillä auki on määriteltäviä käytön ja kunnossapidon toimintaprosesseja,
joiden parissa olen työskennellyt nyt muutaman viikon.
Ja Fortumin kahvimuki totta kai!

Työskentelen tänä kesänä Fortumin Thermal Production and Power Solutions -asiantuntijayksikössä Espoon Piispanportin toimistossa. Yksikkö kuuluu Nuclear & Thermal Power -divisioonaan. Kuulun tiimiin, joka työskentelee myynnin tukitoimien parissa, eli toisin sanoen tuotamme materiaalia tarjouksia ja jo myytyjä projekteja varten. Yksikkömme projektit voivat olla kokoluokaltaan jopa useiden vuosien käytön ja kunnossapidon ulkoistamissopimuksia sähköä ja/tai lämpöä tuottavalle voimalaitokselle kansainvälisillä markkinoilla tai sitten pienempiä asiantuntijapalveluita voimalaitoksen rakentamiseen, käyttöönottoon tai kunnostukseen liittyen. Yksinkertaisemmin voisin sanoa, että yksikkömme kertoo voimalaitoksen omistajalle, mikä on Fortumissa käytetty paras mahdollinen toimintatapa. Sitten käymme myös laittamassa homman kuntoon esimerkiksi organisaation optimoinnin muodossa tai esimerkiksi viemme omat asiantuntijamme pyörittämään laitosta muutamaksi vuodeksi ja opetamme, miten laitoksen omistaja voi itse jatkaa siitä. 

Voisin tähän väliin hieman kertoa siitä, miten päädyin hakemaan tätä kyseistä kesätyötä. Viime kesänähän työskentelin myös Fortumilla, mutta aivan toisenlaisissa tehtävissä. Työskentelin turvallisuuspuolella kahdella voimalaitoksella, joissa pääsin tutustumaan ison yrityksen turvallisuuspolitiikkaan ja prosessiturvallisuuteen sekä myös itse voimalaitoksen käyttöön ja näkemään vuosihuollon tapahtumia aitiopaikalta. Nämä kyseiset kolme kuukautta kartuttivat ymmärrystäni aivan eri mittakaavassa, kuin yksikään kurssi TTY:llä siihen mennessä. Huomasin toki myös, että monista käymistäni kursseista oli äärimmäisen iso apu kokonaisuuksien hahmottamisessa. Viihdyin kovasti viime vuoden kesätyössäni, mutta en halunnut jäädä kuitenkaan laakereilleni lepäämään, vaan lähdin etsimään uudenlaisia haasteita jo hyväksi havaitun työnantajan tarjonnasta. Ja tarjontahan muuten on sitten melko laaja! Mielenkiintoisia kesätyöpaikkoja aukesi helmikuussa lukuisia. Päädyin lopulta hakemaan tehtävää, jossa yhdistyy kansainvälisyys, voimalaitostekniikka sekä myynnin ja markkinoinnin ymmärtäminen. Halusin myös nähdä isoa, oman alani yritystä mahdollisimman laaja-alaisesti, koska tässä vaiheessa kesätöiden kautta surffailu eri divisioonissa ja yksiköissä auttaa ymmärtämään toimialaa todella hyvin.

Monia varmasti myös kiinnostaa käytännön järjestelyt, jotka liittyvät eri paikkakunnalle töiden perässä muuttamiseen kesän ajaksi. Asunnon kanssa minulla on käynyt todella hyvä tuuri. Viime vuonna laitoin keväällä ilmoituksen asunnontarpeesta Asuntohelppi- sivustolle, mistä tarjouksia lähes sateli. Otaniemen Teekkarikylä kun tyhjenee aika hyvin kesän ajaksi. Nyt siellä asustelee lähinnä minä ja vaihto-opiskelijat. Joten asuntoja kesäksi kyllä on tarjolla! Tänä kesänä tosiaan pääsin jo viime kesältä tuttuun asuntoon majailemaan, joten kesä menee sen puolesta melko tutuissa merkeissä.

Kesä on ollut tähän asti melko erilainen verrattuna viime vuoteen. Työni on paljon teorialähtöisempää. Tämän takia  minulla kestikin muutama viikko, ennen kuin kunnolla aloin sisäistämään, mitä minun halutaan tekevän. Ensimmäiset viikot menivät tietysti myös aineistoon ja yksikköön tutustumisessa, koska kyse on kuitenkin melko isoista kokonaisuuksista. Pääsin muutaman viikon töissä olon jälkeen mukaan projektiin, jossa määrittelemme voimalaitoksen käytön ja kunnossapidon prosesseja kansainväliselle asiakkaalle. Kokonaiskuvaa materiaalin pohjalta oli kuitenkin vaikeaa saada muodostettua ilman käytäntöä. Päätinkin lähteä käymään edelliseltä kesältä tutulla voimalaitoksella katsomassa läpi askarruttavat prosessit käytännön tasolla. Tästä olikin valtava apu minulle ja sain samalla kehitettyä prosessimallejamme vastaamaan enemmän hyväksi havaittuja käytäntöjä. Voimalaitoksella kävin kyselemässä käytännön asiantuntemusta esimerkiksi lyhyen aikavälin tuotannon suunnittelun prosessiin. Kyseinen prosessi oli erityisen mielenkiintoinen siksi, että suoritin keväällä sähkömarkkinat -kurssin ja sain kuulla nyt suoraan tuotannonsuunnittelijalta, miten Fortumin voimalaitosten ajoa suunnitellaan ja sähkökauppaa käydään.

Nyt olemme tällä viikolla käyneet läpi projektiin osallistuvan työryhmän kanssa asiakkaalle määriteltävien prosessien laajuutta. Onkin ollut hyödyllistä, että olen kuullut muidenkin näkemyksiä yhteisien keskustelujen kautta siitä, kuinka yksityiskohtaisesti käytön ja kunnossapidon prosesseja on tarkoitus mallintaa kyseiselle asiakkaalle. On äärimmäisen hyvä, että olen työskennellyt jo yhden kesän voimalaitoksella ja nähnyt, mitä esimerkiksi vuosihuollon aikana laitoksella tapahtuu. Näitä oppeja olen tarvinnut ensinnäkin ymmärtämään määriteltävät prosessit, mutta myös kehittääkseni parhaiden käytäntöjen mallejamme eteenpäin.

Toinen projekti, johon olen päässyt mukaan liittyy yksikkömme nettisivujen uudistukseen. On ollut kiinnostavaa päästä miettimään myös markkinointimateriaaleja yksikkömme toimintaan liittyen. Tavoitteena on saada Power Solutionsin tuotteet ja palvelut entistä paremmin esille ja helpommin löydettäviksi asiakkaiden kannalta.
Kesätyöntekijät eksyksissä rastisuunnistuksessa
 Espoon saaristossa.

Fortum järjesti viime viikolla meille myös kesätyöntekijöiden päivän. Toimitusjohtaja Tapio Kuula toivotti meidät tervetulleiksi kesätöihin, kertoi yleisesti Fortumista ja vastaili kesätyöntekijöiden kysymyksiin. Tämän jälkeen lähdimme viettämään iltapäivää Espoon saaristoon. Oli hienoa tavata vanhoja tuttuja viime kesältä sekä tutustua myös muissa toimipisteissä työskenteleviin, samassa tilanteessa opintojensa suhteen oleviin kesätyöntekijöihin ja kuulla, mitä he ovat päässeet kesän aikana jo tekemään

Odotan innolla, mitä kaikkia projekteja kesän aikana eteeni vielä tuleekaan. Kesäkuulumisiani seuraavan kerran voit lukea 7.8 julkaistavassa blogitekstissä. Toivottavasti viimeistään siihen mennessä sää on muuttunut kesäisemmäksi!


Ada





1 kommentti:

  1. Todella mielenkiintoista varmasti työskennellä tuon parissa. Minua aina kiinnostaa nämä kunnossapitoasiat. Minun sisareni myös kertoi juuri mielenkiintoisesta projektista mikä heillä on työpaikalla alkamassa, eli tuotekehitys. Olisipa hienoa, jos joskus pääsisi oikein lähempää näitä asioita tutkimaan. https://www.defour.fi/palvelut

    VastaaPoista