perjantai 11. elokuuta 2017

Viimeiset kesäduunikuulumiset Yaran Ukin tehtailta

Heissan elokuulle!

Hui, kalenteri jo käännettiin elokuun puolelle, mikä saattaa muistutella monelle jo tulevaa koulun alkua. Itsellä vielä edessä useampi viikko kesätöiden parissa Yaralla eikä koulun penkki enää kutsukaan. Heinäkuu oli kyllä meidän toimiston puolella, josta oma työpiste löytyy, todella hiljaista. Välillä saattoi olla lähes yksinään alakerran toisessa päädyssä koneen äärellä. Pikkuhiljaa kovin lomakausi taitaa alkaa kääntyä laskuun ja huoneet täyttyvät takaisin. Koska tuotanto ja materiaalivirrat kuitenkin koko ajan pyörivät, ei kaikki alueet sentään tyhjinä ole ja tarvittavat limitykset miehistöissä on havaittavissa. Viikot tuntuvat kuluneen nopsaa viime kirjoituksesta ja välillä pitkä viikko maanantaina tuntuu huvenneen perjantaihin päästessä kovinkin vauhdilla.

Aamu lähtee joka päivä käyntiin kahvilla ja puurolla.

Työkuviot ovat osittain pysyneet samana, mutta lisääkin on tehtävää tullut, mikä tuo tietysti vaihtelua. Viime viikot ovat kuluneet mainitsemani henkilönsuojainprojektin parissa, jossa omaa osaamista, tiedon käyttöä ja ideointia haastetaan. Odotan kyllä lopullista toteutusta ja viimeisiä silauksia. Käännöshommat näyttävät loppusuoraa omalta kantilta ja toivottavasti muutama uusi sana on jäänyt takataskuun. Kuuluessani HESQ-osastoon toivoin saavani laaja-alaista näkökulmaa eri osa-alueille ja loppuajalla saankin nyt perehtyä myös laatupuolelta meidän laboratorioon liittyvään työjuttuun. Excel-kikkailuja saattaa tulla päivän ohjelmaan..

Nyt olen myös pitänyt maanantaisin kollegojeni lisäksi turvallisuusperehdytyksiä. Vaikka aluksi aina esiintyminen aiheuttaa epäröintiä ja pohdiskelua sen sujumisesta, huomaa selkeästi, että vain tekemällä asioista voi selvitä. Nyt muutamien kertojen jälkeen, ei uusien tai vähän tuttujenkin ihmisten eteen meno ole niin iso juttu. Koulutuskokemus on varmasti kaikille hyväksi ja sen kautta oppii paljon uutta itsestään. On myös ollut kiva oppia itsekin asioita kouluttaessa; omat taidot kehittyy sekä aina tuntuu oppivan lisää perehdytettävistä asioista.

Kävin katsastamassa vähän miltäs meidän saari näyttää mereltä päin katsottuna.

Vaikka mulla työt vielä jatkuvatkin, on tämä viimeinen blogiteksti mun näppiksiltä. Varmasti vielä paljon kerkiän loppuaikanani tekemään, mutta paljon työtunteja on jo takanakin. Säiden puolesta tuntuu ettei kesä vielä olisi oikein alkanutkaan, mutta alkaa syksyn tulosta jo moni asia muistuttamaan. Oikein mukava oli päästä kirjoittelemaan omasta kesästä ja kuulumisista tänne blogin puolelle ja kirjoittajana oli myös hauska lukea toisten ykiläisten tekstejä. Toivottavasti saitte hyviä lukuhetkiä ja ehkä vinkkejä siitä, mitä kesätyösi voisi sisältää ja mikä just sua kiinnostaa. Omalle kohdalle kesä toi paljon uutta. Lähdin aivan tuntemattomaan kaupunkiin uuteen kesätyöpaikkaan, jossa pääsin kansainvälisen mutta myös paikallisesti vahvasti näkyvän yrityksen toimiin mukaan. HESQ-osastolla näki konkreettisesti sitä, mitä opinnoissa on ollut esillä ja asioiden todellista käytäntöä.

Tähän muutama kesän aikaisista erilaisista jutuista työssä seisakki, rakennustyömaita, perehdytystä, translate, ohjaamo, satamatoimintoa, kierreportaita, DUO, ammoniakkisäiliön sisäpuoliset tilat, kuljettimia ja lisää kuljettimia, ruuma, puhallutukset pyörän selästä, suojaimia, pulse, turvallisuusteltta, eka kerta lannoitevarastossa, piipussa sekä monta muuta listan ulkopuolista asiaa arkipäiviltäni. Varmasti loppuaika täällä sujuu ja työtkin aikanaan päättyvät. Kiitokset tyypeille tänne!

Huikeaa loppukesää kaikille lukijoille!! Hihkaise ihmeessä perään, jos jokin jäi askarruttamaan.

Tästä on hyvä jatkaa uusiin haasteisiin. :)

-jossu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti