torstai 4. heinäkuuta 2019

Kirjoittajaesittely: Petra Oksa, NRC Group Finland Oy

Tervehdys just sulle!

Olen Petra Oksa ja kirjoittelen kesän aikana tänne muiden blogilaisten joukossa kesätöistäni. Mulla on jo viisi vuotta yliopisto-opintoja takana ja pääaineenani luen ympäristötekniikkaa. Kandivaiheessa luin sivuaineena teollisuustaloutta ja nyt diplomivaiheessa viestintää. Aikaisempaa työkokemusta löytyy erityisesti ympäristöjohtamisesta ja HSEQ-hommista (health, safety, environment, quality). Olen innoissani siitä, että tänä kesänä pääsen laajentamaan osaajaprofiiliani uusien tehtävien parissa.


Kesäni kuluu NRC Group Finlandilla ympäristösuunnittelun hommissa. Aloitin kesäkuun alussa Tampereen suunnittelutiimissä teknisenä harjoittelijana ja hommat jatkuvat ainakin elokuun loppuun. NRC Group Finland on infrarakenteisiin erikoistunut suunnittelutoimisto, rakennusliike ja kunnossapitoyritys. Meidän erikoisosaamistamme ovat rauta- ja raitiotiet ja meidän väkeä voikin nähdä työskentelemässä esimerkiksi Tampereen raitiotieallianssin ja Raide-Jokerin parissa.

Tänä vuonna minulla kävi uskomaton tuuri, sillä minun ei lainkaan tarvinnut hakea kesätyöpaikkaa. Syksyllä NRC Group (silloin vielä VR Track) oli esittelemässä firman toimintaa Ympäristöteekkaripäivillä, jotka järjestettiin Tampereella ja jotka keräsivät yhteen alan opiskelijoita kaikkialta Suomesta. Esittelijöinä NRC Groupilla oli kaksi Tampereen porukan työntekijää, joista toisesta tulikin lopulta esihenkilöni ja toisen kanssa teen tiiviistä yhteistyötä päivittäin. Yrityksen rastilla kerroin rohkeasti kiinnostuksistani ja osaamisestani, ilman sen suurempia suunnitelmia työpaikasta. Täytin myös yhteystietolapun, ja parin viikon päästä puhelimeni soikin ja minua pyydettiin työhaastatteluun. Haastattelun jälkeen prosessi eteni nopeasti ja työsopimus oli allekirjoitettu ennen joululomia. Kannustan siis sinuakin osallistumaan myös kaikenlaiseen opintojen ohella järjestettävään kivaan, koskaan ei tiedä keitä kohtaa tai mitä tilaisuuksia tulee eteen!

Oma työni keskittyy tosiaan suunnittelupuoleen, joten alkukesä on kulunut tiiviisti toimistohommissa paria koulutuspäivää lukuun ottamatta. Kuitenkin Mamban sanoin vielä on kesää jäljellä, joten kyllä tässä työmaallekin ehditään. Tärkeimpinä projekteina kesälle mun työpöydältä löytyy päästölaskennan kehittäminen infraprojektien suunnittelussa ja ympäristöindeksin luominen Suomen rataverkolle. Molemmissa hommissa pääsee kehittämään uutta ja soveltamaan olemassa olevaa tietoa. Jo ensimmäisten viikkojen aikana olen päässyt haastamaan omaa osaamistani ja työskentelemään timanttisten ammattiosaajien kanssa. Näiden hommien lisäksi avustan muissa ympäristösuunnittelun tehtävissä, kuten PIMA-raporttien laatimisessa. Työtehtävistä kuitenkin tarkemmin lisää seuraavissa kirjoituksissa.



Mahtavaa kesää ja palataan asiaan taas pian,

Petra

1 kommentti:

  1. Hyvä pointti, että kannattaa osallistua oheistoimintaan - ja kannattaa myös puhua rohkeasti niistä asioita, jotka on sulle tärkeitä ja innostaa sua. Vaikka tuntuisi nololta, niin se innostus tiettyyn juttuun on se, joka on rekrytoinnissa yksi tärkeimmistä jutuista. Mikään ei ole niin arvokas kuin työntekijä, jolla on draivi tehdä juttua ja kehittää sitä eteenpäin. Uskon, että se oli Petra sunkin tapauksessa yksi avaintekijä :)

    VastaaPoista